Maailmankuulun koomikkoryhmän jäsen kärsii myös puheen tuottamis- ja ymmärtämishäiriöistä.
Muun muassa Hullu maailma- (1975) ja Brianin elämä (1979) -komediaelokuvista tutun brittiläisen Monty Python -ryhmän perustajajäsen, koomikko ja käsikirjoittaja Terry Jones, 74, on sairastunut dementiaan.
Asiasta uutisoi muun muassa BBC. Jones sairastaa uutisen mukaan myös progressiivista afasiaa eli puheen tuottamis- ja ymmärtämishäiriötä. Tästä johtuen Jones ei pysty enää antamaan haastatteluja.
Monty Python oli brittiläinen komediaryhmä, johon kuuluivat Jonesin lisäksi vuonna 1989 kuollut Graham Chapman, John Cleese, 76, Terry Gilliam, 75, Eric Idle, 74, sekä Michael Palin, 73.
Ryhmä tuli tunnetuksi vuosina 1970-luvun alussa BBC:llä nähdystä Monty Pythonin lentävä sirkus -televisiosarjasta.