Takavuosien huippupikajuoksija Ben Johnson väittää, että hänet lavastettiin syylliseksi dopingin käyttöön Soulin olympialaisissa vuonna 1988. Kanadalainen Johnson oli Soulissa nopein sadalla metrillä ME-ajalla 9,87, mutta tulos pyyhittiin historian kirjoista, kun Johnson kärysi dopingista.
Johnson kertoi sunnuntaina Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa, ettei hän käyttänyt dopingia.
- Jotkut voivat sabotoida ruokaasi tai juomaasi, aivan kuten minulle kävi Soulissa 1988, Johnson sanoi.
Johnson sai elinikäisen kilpailukiellon, kun hän kärysi uudestaan vuonna 1993.
- En ole petkuttaja. Tein niin kuin voittajan pitääkin. En halua rohkaista käyttämään dopingia, mutta ei sekään ole rikos. Aineet ovat kiellettyjä vain tietyissä urheilulajeissa, Johnson selvitti.
44-vuotias Johnson uskoo, että etenkin Kanadassa useimmat pitävät häntä yhä maailman nopeimpana miehenä.
- Heidän mielestään olen nopein... elävistä ja kuolleista, Johnson väitti.
Urheilu-uransa jälkeen Johnsonista tuli Argentiinan entisen jalkapallotähden Diego Maradonan ja Libyan johtajan Muammar Gaddafin pojan Al-Saadi Gaddafin henkilökohtainen kuntovalmentaja.
Johnson uskoo, että useat pyrkivät toisten urheilijoiden häpäisemiseen ja että dopingaineiden käyttäjiä on valtavasti.
- Ihmiset tekevät mitä tahansa päästäkseen eroon tietyistä urheilijoista. En halua ongelmia, mutta sanoisin, että 40 prosenttia urheilijoista käyttää suoritusta parantavia aineita, Johnson arveli.
(MTV3-STT-AFP)