Kun jalkapallon muista suurimmista legendoista voi mainetekojen yhteydessä kertoa, kuinka hyviä ihmisiä ja fantastisia persoonia he olivat myös pelikenttien ulkopuolella, Diego Maradonasta ei voi oikein sanoa samaa.
Argentiinalainen Maradona oli parhaimmillaan pelillinen nero, joka vastasi yksin MM-historian hienoimmasta yksittäisestä täysosumasta. Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n järjestämässä yleisöäänestyksessä Maradona valittiin viime vuosisadan parhaaksi pelaajaksi. Maradona pystyi tekemään pallon kanssa temppuja, jotka olisivat jääneet jopa Peleltä tekemättä. Toisaalta hän osoitti olevansa myös huijari ja huumeidenkäyttäjä.
Maradonan ristiriitaisuus kulminoitui Meksikon MM-kisojen puolivälieräotteluun Englannin ja Argentiinan välillä. Argentiina ja Iso-Britannia olivat vain muutamaa vuotta aikaisemmin olleet keskenään sodassa Falklandin saarien takia, joten ottelusta pystyi jo etukäteen povaamaan kiihkeää.
Ottelun toinen puoliaika oli vanhentunut kuusi minuuttia, kun Englannin Terry Fenwick nosti pallon omalle maalivahdille Peter Shiltonille. Väliin säntäsi kuitenkin Maradona, joka ponnisti kohti roikkupalloa. Maalivahti Shiltonin nyrkki ja Maradonan otsa lähestyivät molemmat palloa, kunnes Maradona havaitsi pallontavoittelun päättyvän tappiokseen. Puolihuolimattomasti Diego kurotti kätensä päänsä yläpuolelle ja löi nyrkillään pallon hölmistyneen englantilaisvahdin taakse maaliin. Koko Englannin joukkue protestoi voimakkaasti, mutta ottelun tunisilainen erotuomari ei ollut huomannut Maradonan rikettä. Näin maali hyväksyttiin. Ottelun jälkeen Maradona kiisti käyttäneensä tilanteessa kättään. Hän väitti Jumalan käden olleen maalissa mukana.
Samassa Englanti-ottelussa Maradona näytti kuitenkin myös luonteensa loistokkaan puolen. Maradona sai pallon omalla kenttäpuoliskollaan. Ensin hän harhautti yhdellä käännöksellä englantilaispelaajat Hodgen ja Reidin. Sitten Diego lähti juoksemaan. Butcher yritti tulla vastaan, mutta jäi kyydistä Diegon vaivattomalla harhautuksella. Seuraavaksi Fenwick yritti Maradonan pysäyttämistä käsillään - tuloksetta. Maalivahti Shiltonin kiertäminen oli Maradonalle enää kuriositeetti, ja näin hän pisti pallon tyhjään maaliin. Jalkapalloyleisö oli asiasta yksimielinen: Tämä oli kaikkien aikojen hienoin maali.
Maradona pelasi ensimmäisen maaottelunsa helmikuussa 1977 Unkaria vastaan. Seuraavana vuonna olivat ohjelmassa MM-kisat Argentiinan kotikentällä. Päävalmentaja Cesar Menotti piti kuitenkin 18-vuotiasta Maradonaa liian nuorena kestämään MM-kisojen paineita. Näin Maradona ei päässyt mukaan Argentiinan A-maajoukkueen kultajuhliin mutta pääsi kuitenkin johdattamaan joukkueensa nuorten maailmanmestaruuteen. Vuonna 1981 Maradona liittyi argentiinalaiseen Boca Juniors -seurajoukkueeseen. Tuloksena oli jo heti ensimmäisenä vuonna maan mestaruus. Maradona lähti suurin odotuksin vuoden 1982 MM-kisoihin, mutta ne päättyivät hänen osaltaan ulosajoon ottelussa Brasiliaa vastaan.
Maradonan tie vei pian Espanjan liigaan Barcelonaan, jossa paha nilkkavamma kuitenkin himmensi tuloksia. Tervehdyttyään Maradona jatkoi uraansa Italiassa Napolin joukkueessa. Maradona nosti köyhän etelän seuran kilpailemaan tasavertaisesti Pohjois-Italian rikkaiden mahtisseurojen kanssa.
Maradonan uran ehdoton lakipiste osui vuoden 1986 MM-kisoihin. Upeilla henkilökohtaisilla suorituksillaan hän käänsi ratkaisuotteluita Argentiinan voitoksi. Maradona teki turnauksessa viisi maalia ja kipparoi Argentiinan maailmanmestaruuteen. Heti seuraavana vuona Maradona johdatti Napolin seuran historian ensimmäiseen Serie A:n mestaruuteen. Sitä seuraavana vuonna italialaisjoukkue valloitti Uefa cupin.
Maradonan uralle osui piikki myös vuoden 1990 kohdalle. Ensin hän johdatti Napolin toiseen Italian mestaruuteen ja vain pari kuukautta Serie A:n mestaruusjuhlien jälkeen Maradona pelasi jälleen MM-kisojen loppuottelussa. Länsi-Saksa vei tällä kertaa kultaa edellisten kisojen revanssifinaalissa, joka ratkesi kyseenalaisin perustein vihellettyyn rangaistuspotkuun.
Italian MM-kisojen jälkeen Maradonan ura alkoi kääntyä väistämättömään laskuun. Kun hän kärähti kokaiinin käytöstä 1991, oli seurauksena 15 kuukauden pelikielto. Huumeiden maailma oli ollut Maradonalle tuttu jo edellisen vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Napolissa ystäväpiiri oli karttunut paikallisilla rikollispomoilla. Italian pelivuosilta Maradona jätti jälkeensä kymmenien miljoonien dollareiden verosotkut. Kotona Argentiinassa hän joutui pian poliisin pidättämäksi huumeiden takia.
Kiellon umpeuduttua Maradona ei yllättäen halunnutkaan enää palata Napoliin, vaan järjesteli itselleen siirron espanjalaisseura Sevillaan. Siellä hän viihtyi vain vuoden päivät, jonka jälkeen mies palasi pelaamaan kotimaansa kentille.
Vaikka moni luuli miehen uran olevan jo ehtoopuolella, nousi Maradona vielä hetkeksi maailman huipulle. Vuoden 1994 MM-kisoissa hän oli jälleen Argentiinan #10. Kreikkaa vastaan käydyssä alkusarjan ottelussa Maradona iski upean osuman, jonka jälkeinen hurja tuuletus kertoi koko jalkapalloa seuraavalle maailmalle Diegon palanneen parrasvaloihin. Paluu oli kuitenkin tapahtunut kyseenalaisin menetelmin. Ottelun jälkeinen dopingtesti paljasti Maradonan käyttäneen efedriini-piristettä helpottamaan MM-kisakuntoon pääsemistä. Tähän kolaukseen Maradonan kultaa ja hopeaa tuottanut vaiherikas MM-kisaura lopulta päättyi.
Kilpailukiellon päätyttyä Maradona teki vielä kerran paluun pelikentille Boca Juniorsissa. Pitkä ura huipulla päättyi lopullisesti 37-vuotispäivänä vuonna 1997. Sen jälkeen hän on kuitenkin pelannut useita hyväntekeväisyysotteluita, muun muassa oman jäähyväisottelunsa marraskuussa 2001. Maradonan vaikutus Argentiinan maajoukkueelle on ollut niin suuri, että hänen käyttämänsä kymppipaita haluttiin jäädyttää ikuisiksi ajoiksi. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ei antanut tähän kuitenkaan lupaa.
Diego Maradona
s. 30.10. 1960
Seurajoukkueet:
1976-1981 Argentinos Juniors
1981-1982, 1995-1997 Boca Juniors
1982-1984 Barcelona
1984-1991 Napoli
1992-1993 Sevilla
1993-1994 Newell's Old Boys
Voitot seuratasolla:
1981 Argentiinan mestaruus
1987 Italian mestaruus
1987 Italian Cupin voitto
1989 UEFA Cupin voitto
1990 Italian mestaruus
Voitot maajoukkuetasolla:
1979 Nuorten maailmanmestaruus
1986 Maailmanmestaruus
(MTV3)