Sveitsin Didier Cuche nousi yllätysvoittajaksi alppihiihdon miesten maailmancupin syöksylaskussa perjantaina Saksan Garmisch-Partenkirchenissä.
Voitto oli sveitsiläisille mannaa, sillä se oli perinteiselle alppimaalle kauden ensimmäinen. Cuche, 29, puristi uransa viidenteen maailmancupin voittoon aggressiivisella laskulla. Yhdysvaltain Daron Rahlves jäi kahdeksan sadasosasekuntia ja kolmanneksi ehtinyt Itävallan Stephan Eberharter 21 sadasosaa. Eberharter säilytti johtonsa syöksyn maailmancupissa, eroa toiseksi nousseeseen Rahlvesiin on kahdeksan kilpailun jälkeen 56 pistettä.
Toisen syöksyvoittonsa urallaan ottanut Cuche suorastaan sädehti komean voiton jälkeen. Sveitsin ykköslaskijan kausi on mennyt tähän asti murheellisesti, sillä parhaana sijoituksena ennen Garmischia oli viides sija Vailin supersuurpujottelusta joulukuun alussa. Cuchea riemastutti myös voitto nimenomaan Garmischissa, sillä aikaisemmin mies on ottanut mäkihyppykisastaan tunnetussa hiihtokeskuksessa neljä palkintopallisijaa. Voitto oli kuitenkin nyt ensimmäinen.
- Minulla on siivet, kun tulen tänne. On tiettyjä ratoja, joissa tunnen oloni vahvaksi, ja tämä on yksi niistä. En sanoisi, että suoritus oli täydellinen, mutta se oli hyvä. Se todistaa, että sveitsiläisjätkät osaavat laskea, Cuche myhäili.
Garmischin hallitsijat pysyivät vuoden aikana samoina, sillä viime vuonna kärkikolmikko oli sama. Tuolloin vain Eberharter oli ykkönen ennen Cuchea ja Rahlvesia. Vahvaan vireeseen viime aikoina päässyt amerikkalainen onnitteli Cuchea rehdisti kisan jälkeen.
- Olen iloinen Didierin puolesta. Hän on kova hemmo, ja sellainen onkin pakko olla näin rankalla radalla. Hänen suorituksensa oli hieno, Rahlves jakoi kunniaa.
Miesten maailmancupin kokonaispisteissä johdossa jatkaa Itävallan tekniikkalaskija Benjamin Raich. Kakkosena olevan Norjan Lasse Kjusin kausi päättyi perjantain polvileikkaukseen, kolmantena oleva Itävallan Hermann Maier on nyt 141 pistettä Raichia perässä. Maier oli Garmischin kisassa viides. Suomen Kalle Palander on kokonaispisteissä nyt kahdeksantena, kun Rahlves meni ohi.
Miesten maailmancup jatkuu heti lauantaina, kun Garmischissa kisataan jälleen syöksylasku, Kyseessä on varsinainen Garmisch-Partenkirchenin kisa, sillä perjantain kilpailu korvasi peruuntuneen Wengenin syöksyn.
MTV3+ ja MTV3 esittävät miesten lauantain syöksykilpailun seuraavasti:
MTV3+ alkaen kello 11.55 (suora)
MTV3 kello 17.05-18.00 (kooste)
Alppihiihdon maailmancup, Garmisch Partenkirchen, GER
Miesten syöksy perjantaina:
1. Didier Cuche SUI 1.59,49 2. Daron Rahlves USA 1.59,57 3. Stephan Eberharter AUT 1.59,70 4. Fritz Strobl AUT 2.00,20 5. Hermann Maier AUT 2.00,23 6. Bruno Kernen SUI 2.00,40 7. Alessandro Fattori ITA 2.00,51 8. Ambrosi Hoffmann SUI 2.00,54 9. Paul Accola SUI 2.00,57 10. Antoine Deneriaz FRA 2.00,60
Syöksycupin tilanne (8/12 kilpailua):
1. Stephan Eberharter AUT 491 2. Daron Rahlves USA 435 3. Michael Walchhofer AUT 390 4. Hermann Maier AUT 363 5. Hans Knauss AUT 320 6. Lasse Kjus NOR 316 7. Antoine Deneriaz FRA 252 8. Fritz Strobl AUT 243 9. Andreas Schifferer AUT 232 10. Didier Cuche SUI 207
Cupin kokonaistilanne (26/40):
1. Benjamin Raich AUT 918 2. Lasse Kjus NOR 824 3. Hermann Maier AUT 777 4. Bode Miller USA 755 5. Stephan Eberharter AUT 742 6. Michael Walchhofer AUT 638 7. Daron Rahlves USA 636 8. Kalle Palander FIN 624 9. Lasse Knauss NOR 591 10. Andreas Schifferer AUT 512 ... 80. Jukka Leino FIN 44 110. Sami Uotila FIN 15 121. Jouni Kaitala FIN 8
(MTV3)