Coloradon ampuja sai elinkautisen vankeustuomion

Yhdysvalloissa elokuvateatterissa tapahtuneen verilöylyn ampuja James Holmes on tuomittu elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen.  

Holmes, 27, hyökkäsi Batman-elokuvan ensi-iltaan Aurorassa Coloradon osavaltiossa vuonna 2012. Hän tappoi 12 ihmistä ja haavoitti 70:tä.  

Valamiehistö totesi Holmesin syylliseksi jo viime kuussa, mutta valamiehet eivät olleet yksimielisiä kuolemantuomiosta. Tämän myötä Holmes tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Syyttäjät olivat vaatineet Holmesille kuolemantuomiota.  

Puolustus on vedonnut Holmesin mielisairauteen, mutta valamiehistön mukaan hän oli tekohetkellä täydessä ymmärryksessä.  
  

Lue myös:

    Uusimmat