Ranska 2009. Ohjaus: Jan Kounen. Käsikirjoitus: Chris Greenhalgh omasta romaanistaan. Tuottaja: Chris Bolzli, Claudie Ossard. Kuvaus: David Ungaro. Leikkaus: Anny Danché. Musiikki: Gabriel Yared. Pääosissa: Anna Mouglalis, Mads Mikkelsen, Elena Morozova, Anatole Taubman. Kesto: 120 min
Muodista ja sen historiasta kiinnostuneita hemmotellaan tänä syksynä oikein olan takaa. Ranskalaisen trendijumalattaren Coco Chanelin elämästä nähdään peräti kaksi eri elokuvaa, joista ensimmäinen ehtii Suomeen syksyn alkajaisiksi.
Hollantilaisohjaaja Jan Kounenin (Dobermann, 1997; Blueberry, 2004) Coco Chanel & Igor Stravinsky on kuvaus kahden legendan kohtaamisesta 1920-luvun alussa. Valkokankaalle avautuu paitsi rehevä vuosisadan alun epookki modernistisine fragmentteineen myös vaikea, ristiriitainen romanssi.
Coco Chanel ja Igor Stravinsky eivät juuri esittelyjä kaipaa. Molemmat olivat alansa mestareita, profeettoja, joiden merkitystä ei voi yliarvioida. Temaattisesti heitä yhdistää pyrkimys vapauteen – Chanel irrotti naisen korsetista, Stravinsky klassisen musiikin sen perinteisimmistä, konservatiivisimmista kauneuskäsityksistä.
Elokuva alkaa jäntevästi Stravinskyn Kevätuhrin pariisilaisella kantaesityksellä. Champs-Élysées'n teatterissa ollaan skandaalin äärellä, sillä kuulijat eivät ota uskoakseen korviaan. Jännittävä, primitiivinen rytmi ja oudot, ennen kokemattomat soolot yhtyvät Venäläisen Baletin pakanalliseen tanssiin.
Yleisö yltyy buuauksiin, jotka vihlovat säveltäjän (Mads Mikkelsen) sydäntä. Katsomossa istuu myös nuori Coco Chanel (Anna Mouglalis), joka ymmärtää todistavansa historiallista hetkeä.
Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1920, he viimein kohtaavat. Vallankumous on ajanut Stravinskyt Pariisiin. Mainetta niittänyt Chanel tarjoaa maaseutuhuvilansa perheen käyttöön. Igor, Caterina (Elena Morozova) ja lapset asettuvat taloksi, eikä aikaakaan kun kipinä säveltäjän ja hänen naisellisen mesenaattinsa välillä roihahtaa täyteen liekkiin.
Määrätietoisen ranskattaren ja jääräpäisen venäläisen yhteentörmäys jää kumman vähäveriseksi. Näin mielenkiintoisten persoonien voisi odottaa synnyttävän todella värisyttäviä intohimon aaltoja. Syy piilee pitkälti ulkokohtaisessa näyttelijäntyössä.
Mads Mikkelsen murtaa ranskaa oivasti, mutta kaikessa muussa hänen angstinen säveltäjäneronsa tuntuu vain ja ainoastaan puisevalta. Hänen pidätelty intohimonsa muistuttaa rankkaa ummetusta. Anna Mouglalisin kasvot ovat kuin jylhä naamio, joka harvoin rekisteröi ilkikurisuutta ihmeellisemmän tunnekuohun.
Nerojen naimaleikeissä ei ole sydäntä eikä sielua mukana. Kaiken kaikkiaan kaksikon puuhastelu näyttää kovin yhdentekevältä ja jopa synkältä. Petipainin aikana katsojan mielenkiinto kohdistuukin enemmän koreisiin kulisseihin, draaman huoliteltuun ympäristöön.
Nähtäväksi jää, pärjääkö Anne Fontainen ohjaama, marraskuussa Suomeen saapuva Coco avant Chanel ("Coco ennen Chanelia") Kounenin tekelettä paremmin. Ainakin pääosaan valittu Audrey Tautou tuntuisi antavan lupauksia enemmästä.
Katso elokuvan traileri .
Teksti: Outi Heiskanen