Kolmivuotiaiden lämminveristen kasvattajakruunufinaalit juostiin näyttävästi Turussa. Suosikit veivät komeasti kirkkaimmat sijat sekä tammojen että oriiden ja ruunien ikäluokkakilpailuissa.
Markku Niemisen tallilla oli menestyksekäs päivä, sillä kotiinviemisinä oli tammojen lähdöstä kolmoisvoitto ja viides sija, ja oriiden ja ruunien kilpailusta hopeaa.
Jo lähes 110 000 euroa tienannut Callela Lisbeth oli paineissaan auton takana, mutta kiihdytti keulaan ja kellotti ensimmäiselle 500 metrille huiman ajan 11,0.
Tamma hallitsi kärkipaikalta varmoin ottein maaliin saakka ja antoi toisten taistella alemmista sijoista. Nefertiti Frido ja Doris Hoss ohittivat tolpan rinnakkain toisena ja kolmantena.
Takaa uloimpaa lähtenyt Willow Pride puristi kovalla loppukirillä ulkoratoja, mutta Dixi Hoss pääsi puikkaamaan neljänneksi juuri ennen sitä.
Nieminen hymyili leveästi
– Kunnia hevosille ja kuskeille, erityisesti voittajaa ohjastaneelle Mika Forssille. Hän teki hevosen kanssa hienon suorituksen, Nieminen kommentoi.
– Ei tästä paljoa voi enää parantaa, paitsi jo olisi enemmän hevosia mukana.
Oriiden ja ruunien lähdön vei koko Toto76-kierroksen suursuosikki Hotshot Luca. ME- ja SE-aikoja kirjannut ori aloitti rauhallisesti ja haki pian paikan johtavan rinnalta. Maalisuoralla se puristi vahvana ensimmäiseksi, ja toiselle sijalle kiri Niemisen valmentama Lexus Dream.
– Tämä voitto oli jopa Kymenlaakso-ajoa parempi, sillä nyt hevonen todella näytti kykynsä voittaessaan kuolemanpaikalta, myhäili omistajaperheeseen kuuluva Kalevi Pietilä.
– Luca on harvinainen hevonen, ehdottomasti koko hevoselämämme ykkönen.
Molemmat voittajat kuittasivat pääpalkinnoksi 30 000 euroa, ja myös Hotshot Lucaa ohjasti Mika Forss.
Toto76-kierroksen voittajaseremonioihin kurvasivat ansioituneesti myös T.Rex, Cooper Hoss, Vinha-Topi, Jeppas Pointer ja ravikuningas Köppinen.