Burleski

Musikaali on Hollywoodin vanhimpia lajityyppejä, ja nk. backstage-musikaali sen ensimmäinen ilmiasu. Backstagessa on nimensä veroisesti yhtä paljon kysymys siitä, mitä tapahtuu kulissien takana kuin niiden edessä.

Steve Antinin viime vuoden puolella valmistunut Burleski on velkaa ihan kaiken tälle 1920-lukun lopulla syntyneelle musikaalimuodolle. Backstagen peruselementit ovat väkevästi läsnä: viaton ja vihreä tähtikokelas, vaikeuksien kanssa kamppaileva klubi ja sen ihmeellinen, mahdottomuuksiin asti venyvä utooppinen näyttämö.

Christina Aguilera on Ali, pikkukaupungin tyttö, joka haluaa nimensä neonvaloihin. Kaivattu tilaisuus odottaa pienen klubin uskomattoman ekspansiivisella näyttämöllä, jonka parrasvaloissa sooloilee suvereeni Tess (Cher), legenda jo eläessään.

Burleski on elokuva, jonka antia on vaikea kutsua burleskiksi. Trendikäs ja kosiskeleva nimi on harhaanjohtava, sillä tarinassa on pikemminkin kyse kaikkialle paisuvasta kabareesta.

Se, mikä on aluksi intiimiä, kasvaa musikaalinumeroiden aikana mahtipontiseksi ja mahdottomaksi. Hyvä niin. Musikaalifanin tehtävä on antaa auliisti anteeksi kaikki edellämainitun kaltainen pullistelu.

Spektaakkelissa voi vain taivas olla rajana. Tai sitten esiintyjien lahjattomuus. Burleskin tapauksessa seinä ei tule vastaan ainakaan ensinmainitussa.

Christina Aguilera ja Cher tyypittelevät keskushenkilöitä kuin vahanuket konsanaan. Jälkimmäisen kohdalla efekti on kirjaimellinen, sillä kuusikymppisen laulajatar-näyttelijän huokoset eivät liiku millin vertaa.

Liian moneen kertaan leikellyn staran zombiemainen muuttumattomuus on kammottavaa katseltavaa. Laulaa hän osaa kyllä edelleen ja monin verroin sydämellisemmin kuin Aguilera. Onkin harmi, ettei Cher ole saanut useampaa sooloa leffan soundtrackille.

Aguilera pelaa varman päälle. Alku on jatkoa lupaavampi. Heti kun Alin tähti-look tuntuu vaativan dragqueenimäisen muuttumisleikin, on yleisön aika alkaa haukotella.

On selvää, että sekä Aguileran että Cherin ihailijat tulevat saamaan elokuvasta enemmän irti kuin mainstream-viihteen ystävät ylipäätään. Myös elokuvantekijöiden olisi suonut luottavan fanien vastaanottoon enemmän, vai miten muuten on selitettävissä elokuvaan käsikirjoitettu yletön ihastusreaktio Alin ”Tough Lover” -numeroon?

Missä on platinablondin soolonumeroiden oikea kuohuttavuus ja kiihottavuus? Skandaalin haju ja herkullinen nokittelu? Chicagoa ja Cabaretia epätoivoisesti apinoiva Burleski saattaa hetkittäin olla lennokkaasti lavastettu, mutta sisällöllisesti se on yhtä tylsä kuin lämmitetty lihakeitto.

Teksti: Outi Heiskanen

Burleski-elokuvan traileri Subin sivuilla