Bruce Springsteen -huuma nousee: Loistokeikka Ruotsissa

Laulaja Bruce Springsteen on vetänyt huikeita keikkoja Ruotsin puolella.

Musiikkivirtuoosi Bruce Springsteen saapuu Suomeen 31. heinäkuuta. Ennen Olympiastadionilla koittavaa konserttia hän on heittänyt kaksi konserttia Ruotsin Göteborgissa.

Wrecking Ball -kiertuetta vetävä artisti on herättänyt paljon huomiota naapurimaassa, ja hänen konserttiaan on odotettu suurella mielenkiinnolla. Ruotsalainen Expressen –lehti kehuu Springsteenin perjantai-illan vetämää keikkaa huikeaksi. Hänen konserttinsa kesti lähes neljä tuntia. Ihmisiä Springsteen oli kiinnostanut runsain määrin, sillä Ullevi-areenalle oli saapunut yli 66 000 katsojaa. Hän rikkoi samalla paikan katsojaennätyksen. Lukema saattaa nousta entisestään, sillä lauantain konserttiin povataan paikalle mahdollisesti vieläkin enemmän yleisöä.

Lehti kuvailee konsertin tunnelmaa intiimiksi ja tuttavalliseksi, ja se antaa loistavat arvostelut Springsteenille. Hänen esiintymisensä aikana ylhäällä oli ollut yli 130 000 kättä, jotka olivat tehneet artistille kunniaa.

Expressen löytää esityksestä kuitenkin negatiivisiakin puolia. Lehden mukaan tuntikausien mittainen esiintyminen oli ajoittain pitkästyttävä, ja kolmeen osaan jakautuneen esityksen tunnelma muuttui muutamaan otteeseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat