USA 1999. Ohjaus: Martin Scorsese. Käsikirjoitus: Paul Schrader, Joe Connellyn romaanin pohjalta. Tuotanto: Scott Rudin ja Barbara De Fina. Kuvaus: Robert Richardson. Leikkaus: Thelma Schoonmaker. Pääosissa: Nicholas Cage, Patricia Arquette, John Goodman, Ving Rhames, Tom Sizemore. Kesto: 121 min.
Martin Scorsese lukeutuu kiistatta nk. auteureihin, elokuvaohjaajiin isolla E:llä. Hänen kädenjälkensä on aina tunnistettavaa ja omaehtoisen voimallista, ja parhaimmillaan mies on ollut kuvatessaan suurta rakkauttaan New Yorkia. Sudenpesän ja Raivon härän tapaan Bringing Out the Dead herättää kaupungin eloon pimeänä, hektisenä ja väkivaltaisena, kun Nicholas Cage suhaa sen katuja ahdistuneena ambulanssikuskina. Scorsesen luottokirjoittajan Paul Schraderin käsikirjoitus perustuu ambulanssikuski Joe Connellyn omaelämäkerralliseen romaaniin.
Frank Pierce (Cage) on ensihoitajan työssään katsellut liian kauan kuolemaa silmiin, ja tuntee itsensä nurkkaanajetuksi. Miestä ahdistaa suurkaupunkia peittävä saasta ja ihmisten järjetön itsetuho - aivan kuten suhari Travis Bickleä aikoinaan Taksikuskissa. Kovenevat huumeet, väkivaltarikokset ja prostituutio ovat täysin kontrolloimattomissa, eikä kukaan tunnu edes kummemmin välittävän. Erityisesti Frankia ovat alkaneet vainota niiden ihmisten sielut, joita hän ei työssään ole kyennyt elvyttämään - kuolema seuraa koko ajan huohottaen kannoilla.
Hennon valonsäteen pimeyden keskelle tuo haavoittuvainen Mary (Patricia Arquette), sairaalassa kuolevaa isäänsä sureva nainen, johon Frank kiintyy. Mary edustaa kaikennähneelle miehelle viatonta ja suojeltavaa puolta itsessään, ja naiselle Frank on ainoa joka todella kuuntelee. Heidän intiimit keskustelunsa ovatkin elokuvan kauneinta antia, pieniä rauhan saarekkeita kaaoksen keskellä.
Kaikki ylikuormitetun ensiapuaseman työntekijät ovat kehittäneet omat keinonsa selviytyä raskaasta arjestaan: kuka turvautuu piittaamattomuuteen, kuka viinaan tai Jumalaan. Frankin kuskikavereista Larry (John Goodman) sulkee todellisuuden ulos puhtaalla maalaisjärjellä, Marcus (Ving Rhames) kristinuskoon nojaavalla fatalismilla ja Tom (Tom Sizemore) patologiaa lähenevällä aggressiolla.
Frankilta keinot näyttävät loppuneen ja omat rajat liuenneen pelon ja syyllisyyden alle; hän antaisi mitä vain, jos voisi tehdä jotakin hyvää, pelastaa edes yhden sielun. Tässä Scorsese on palannut omimpaan tematiikkaansa: katolisen uskon leimaamaan yksilön sisäiseen taistoon, synnin ja sovituksen loppumattomaan kiirastuleen. Frankia esittävä Nicholas Cage ei tapansa mukaan väänny kovin moneen ilmeeseen, mutta ne muutamat ovat sitäkin vakuuttavampia. Elokuvan edetessä myös luhistumisen aste miehen kasvoilla etenee, kunnes niiltä voi lukea kokonaisen inhimillisen kärsimyshistorian.
Kamera liukuu New Yorkin kaduilla ambulanssin vääjäämättömässä kyydissä, valojen ja värien sekoittuessa jykevään rockiin kiihkeänä ja kokonaisvaltaisena hyökynä. Yhtä sulavasti kulkee Schraderin käsikirjoitus, jossa päähenkilön syvenevä mielenkaaos rinnastuu yömaailman vääntyneeseen ja houreiseen todellisuuteen. Kahden päivän ja kolmen yön aikana nistit ja huorat, lääkärit ja potilaat, auttajat ja autettavat, "hyvät" ja "pahat" ihmiset paljastavat kasvonsa tunnistettavina, ymmärrettävinä.
Bringing Out the Dead on hurja ja ahdistavuudessaankin katarttinen sukellus inhimillisyyden pimeämmille vesille, minne toivoa tuo mikäpä muu kuin rakkaus ja anteeksianto.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Buena Vista