Brax: Lama lisää näpistyksiä

Oikeusministeri Tuija Brax esitteli 9. kesäkuuta 2010 Vihreiden linjaukset avoimuuden lisäämiseksi suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä. (Kuva: Lehtikuva)
Oikeusministeri Tuija BraxMTV3 / LEHTIKUVA
Julkaistu 31.01.2011 04:22(Päivitetty 02.02.2011 15:14)

Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan näpistysten määrällä ja taloudellisilla lamakausilla näyttää olevan tilastollinen yhteys. Näpistysten määrä kääntyi kasvuun sekä 1990-luvun pahimpina lamavuosina että vuosina 2008 ja 2009, kirjoittavat Sanoman maakuntalehdet Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat.

Taloudellisesti paremmat ajat puolestaan puolestaan näyttävät vähentävän poliisin tietoon tulleiden näpistysten määrää. 2000-luvun pahin lama-aika katsottiin ohitetuksi viime vuonna, ja tuolloin poliisin tietoon tuli noin prosentin verran vähemmän näpistyksiä kuin toissa vuonna.

Brax muistuttaa, että kaikki näpistykset eivät kuitenkaan mene poliisille asti.

Vaikka määrässä oli viime vuonna pientä laskua, ovat näpistykset lisääntyneet selvästi viime vuosikymmenten aikana. Näpistyksiä tehdään nyt yli kolme kertaa niin paljon kuin 30 vuotta sitten.

(MTV3 - STT)

www.esaimaa.fi

www.kouvolansanomat.fi

www.kymensanomat.fi

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa