Boris Johnson jälleen piinapenkissä – nyt vastauksia vaatii parlamentin alahuone

Boris Johnsonille vaaditaan eroa – näin Britannian pääministeri selitti osallistumista puutarhajuhliin kesken tiukkojen koronarajoitusten 3:18
Boris Johnsonille vaaditaan eroa – näin Britannian pääministeri selitti osallistumista puutarhajuhliin kesken tiukkojen koronarajoitusten.

Britannian pääministeri Boris Johnson vastaa tänään parlamentin alahuoneen kysymyksiin viikoittaisella pääministerin kyselytunnilla. Edellisten viikkojen tapaan yhdeksi keskusteluaiheeksi noussee todennäköisesti kohu koronasulkujuhlista.

Lontoon poliisi kertoi tiistaina aloittaneensa tutkinnan juhlista, joita on järjestetty muun muassa pääministerin virka-asunnossa Britannian koronasulkujen aikana.

Hallinnon virkakuntaan kuuluvan Sue Grayn sisäinen tutkinta juhlista on valmistunut, mutta sitä ei ole vielä luovutettu pääministerille. Raportti tutkinnasta julkaistaan BBC:n mukaan mahdollisesti jo tänään.

Kaksi viikkoa sitten Johnson myönsi kyselytunnilla osallistuneensa juhliin koronasulun aikana toukokuussa 2020. Pääministerin eroa vaativat tuolloin opposition edustajien lisäksi muutamat Johnsonin oman konservatiivipuolueen edustajat.

Moni konservatiivipoliitikko kertoo odottavansa Grayn tutkinnan valmistumista ennen kuin on päättää, tukeeko Johnsonin jatkoa pääministerinä.

Britannian pääministerin kyselytunti alkaa kello 14 Suomen aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat