Bona-tuotanto Ruotsiin -työpaikkoja häviää Lappeenrannasta

Nestlé keskittää kaiken lastenruokatuotannon Ruotsin tehtailleen. Tähän asti Nestlé on valmistuttanut Bona-lastenruoat Chymos Oy:llä Lappeenrannassa, jossa muutokset koskevat 60 työntekijää.

Chymos Oy:n toimitusjohtaja Pekka Mäki kertoi, ettei uutinen tullut yllätyksenä: tuotannon loppuminen Lappeenrannasta on ollut vaihtoehto siitä saakka, kun Bona-tuotemerkki ja liiketoiminta siirtyivät Nestlélle puolitoista vuotta sitten. Siirtymävaiheessa tuotannon arvo oli noin 100 miljoonaa markkaa vuodessa, josta itäviennin osuus oli runsaat puolet.

Chymos aloitti Bona-tuotteiden valmistuksen vuonna 1976. Tällä vuosikymmenellä tölkkisarjaan kehitettiin myös luomutuotteet. Pekka Mäen mukaan Chymos Oy jatkaa toimintaansa varasto-, tehdas- ja ATK-palveluin. Mahdollisuutena on myös kehittää Venäjälle ja Baltian maihin tapahtuvaa vientivarastotoimintaa.

Nestlé siirtää Bona-tuotannon Ruotsiin vuoden lopulla. Chymoksella Bona-tuotannossa on ollut mukana 60 työntekijää, joiden sijoittuminen Chymos-Juomat Oy:hyn tai Fazer-konsernin omistamalle makeispuolelle on hyvin epävarmaa.

Nestlén liikevaihto on runsaat 210 miljardia markkaa, josta lastenruokien osuus on viitisen prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat