Jamaikan Usain Bolt on juossut 100 metrin maailmanennätyksen 9,72 yleisurheilun kansainvälisessä kilpailussa New Yorkissa. Kisa juostiin suotuisassa, 1,7 metrin myötätuulessa.
Edellinen maailmanennätys 9,74 oli Boltin maanmiehen Asafa Powellin nimissä ja se oli juostu viime syyskuussa.
21-vuotias Bolt on tähän kauteen asti keskittynyt 200 metrille, mutta osoittanut kauden alussa huikeaa tuloskuntoa satasella. Hän jätti kisassa taakseen toiseksi juosseen Yhdysvaltain Tyson Gayn (9,85) ja kolmanneksi tulleen Gayn maanmiehen Darvis Pattonin (10.07).
- Sain mahtavan lähdön. Olen tehnyt paljon töitä sen eteen, 196-senttinen Bolt intoili kisan jälkeen.
Boltin aiempi ennätys satasella oli 9,76. Ajan hän juoksi toukokuussa. Boltin ME-juoksua ei häirinnyt edes se, että järjestäjät viivästyttivät starttia tunnilla ja sitten sade viivästytti vielä toiset 45 minuuttia.
Varaslähtö helpotti ME:tä
Boltin uutta maailmanennätystä auttoi se, että hänen kilpakumppaninsa otti ensimmäisessä starttiyrityksessä varaslähdön.
- Olin iloinen ensimmäisestä varaslähdöstä, sillä lähtöni ei ollut niin hyvä. Tiesin, että jos päihitän Tysonin lähdössä, voitan hänet. Valmentajani käski keskittyä kiihdytykseen ja tein niin.
Bolt tiesi jo ennen lauantain kisaa, että uusi ME olisi hänen ulottuvillaan.
- Minulla oli idea siitä, että voisin juosta maailmanennätyksen. Olin aika luottavainen tullessani tänne. En tavoitellut maailmanennätystä, mutta se tuli minulle ja otan sen.
Tyson Gay antoi täyden tunnustuksen Boltille.
- Tämä on loistava asia urheilulle. Tämä oli hänen (Boltin) päivänsä. Minulla on selvästi työtä tehtävänä, Gay sanoi.
Campbell-Brown juoksi kauden kärkiajan
Jamaikalaisten päivää täydensi maailmanmestari Veronica Campbell-Brown, joka juoksi naisten 100 metrin kauden kärkiajaksi 10,91.
Amerikkalainen Jenn Stuczynski yritti naisten seiväshypyssä kolmesti maailmanennätystä 502:sta, mutta epäonnistui. Hänen voittotuloksekseen jäi 480.
110 metrin aitojen ME-haltija Liu Xiang tuotti pettymyksen, sillä hän vetäytyi kisasta vedoten kireään akillesjänteeseen.
Miesten 100 metrin ME:n kehitys (ennätysaika, ennätyksen haltija, kansallisuus, ennätyksen suorituspäivä):
10,6 Donald Lippincott USA 6.7.1912 10,4 Charles Paddock USA 23.4.1921 10,3 Percy Williams CAN 9.8.1930 10,2 Jesse Owens USA 20.6.1936 10,1 Willie Williams USA 3.8.1956 10,0 Armin Hary BRD 21.6.1960 9,95 Jim Hines USA 14.10.1968 9,93 Calvin Smith USA 3.7.1983 9,92 Carl Lewis USA 24.9.1988 9,90 Leroy Burrell USA 14.6.1991 9,86 Carl Lewis USA 25.8.1991 9,85 Leroy Burrell USA 6.7.1994 9,84 Donovan Bailey CAN 27.7.1996 9,79 Maurice Greene USA 16.6.1999 9,77 Asafa Powell JAM 14.6.2005 9,74 Asafa Powell JAM 9.9.2007 9,72 Usain Bolt JAM 31.5.2008
(MTV3-STT-Reuters)