Blair Witch Project (The Blair Witch Project)

Daniel Myrick ja Eduardo Sanchez ovat tuoreita monimiljoonikkoja. He eivät keksineet sähköpostipalvelua ja myyneet sitä Bill Gatesille, vaan he tekivät huolellisesti suunnitellun ja halvan kauhuelokuvan, jota he markkinoivat kekseliäästi internetissä. Nyt miljoonat ihmiset ovat nähneet elokuvan ja tekijät ovat saaneet miljoonia dollareita ja aikovat seuraavaksi tehdä romanttisen komedian, joka tuskin on enää riippumaton halpis.

Miksi elokuva, The Blair Witch Project on sitten niin vastaanotettu lähes hysteerisellä kohulla ja ylistyksellä. Ehkä siksi, että se viimeaikojen erikoishetostekuorrutusten rinnalla on aidosti pelottava kauhuelokuva; se on naamioitu tositarinaksi, dokumentiksi, joka ei koskaan valmistunut. Se on kertomus kolmen naiivin elokuvaopiskelijan reissusta synkkään korpeen tutkimaan Blair Witchin myyttiä. Videolla ja 16 millimetrin mustavalkofilmillä kuvattu materiaali on päähenkilöiden itsensä tuottamaa. Todellisuus ja fiktio kietoutuu toisiinsa mielenkiintoisella tavalla ja luo eteemme uudenlaisen elokuvakokemuksen.

Blair Witch Project on siis poikkeuksellinen ja omalaatuinen elokuva, mutta elokuva se on. Huolellisesti suunniteltu ja laskelmoidusti toteutettu elokuva, joka polveutuu vaikkapa sellaisista teoksista kuin Henry: Portrait of a Serial Killer ja Man Bites Dog. Sekään ei siis voi olla kritiikin yläpuolella, sillä tuoreudestaan ja toimivuudestaan huolimatta ongelmiakin Blair Witchistä löytyy.

Ensimmäinen ongelma on samastuminen. Kauhuelokuvissa samastuminen on tärkeää, jotta voisimme tuntea koskettavana ja kauhistuttavana päähenkilöiden kokemat kauheudet. Blair Witchin kolmeen päähenkilöön, Heatheriin, Joshiin ja Michaeliin luulisi olevan helppo samaistua, koska olemme totaalisesti heidän näkökulmiensa armoilla, jaamme kauhut heidän kanssaan. Se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista.

Elokuvan tekotavasta johtuen näyttelijät esittävät itseään, he improvisoivat repliikit, he ovat sellaisia kuin ovat. Heather on bändin pomo, alituiseen jäpättävä näsäviisas järjestelijä. Josh ja Michael ovat puolestaan basisti ja rumpali; mukana hemmoilevat avuttomat puupäät, joiden luovuus riittää teltanpystytykseen ja pilvenpolttoon. Yleensä elokuvan käsikirjoitus määrittelee henkilöt ja yhdessä näyttelijän tulkinnan kanssa tekee henkilöistä mielenkiintoisia. Metsässä koheltava kolmikko alkaakin yllättäen jurppia. Ärsyyntyminen lopullisesti koko sakkiin on lähellä kun remmi poukkoilee pitkin metsää eestaas ylittäen samaa jokea, jota seurailemalla ei ainakaan kiertäisi kehää.

Onneksi Myrick ja Sanchez lisäävät loppua kohti pökköä pesään kun metsään oikeasti vähällä ruoalla passitettujen näyttelijöiden hermo rupeaa kylmässä ja nälässä prakaamaan. Elokuvan ehtoopuoli on nimittäin upeaa hysterian ja kaaoksen tulkintaa, jota olisi vaikea jäljitellä perinteisesti tehdyssä elokuvassa. Tuntemattoman ja pimeässä liikkuvan näkymättömän pahan pelko on tällöin helppo jakaa sekoavien päähenkilöiden kanssa.

Kuvauksen omintakeisuus on toisinaan myös ongelmallista. Elokuvassa kyhjötetään usein säkkipimeässä tai sitten käsissä keikkuva kamera sojottaa milloin mihinkin. Autenttisuuden tuntu on taattu, mutta yksi kauhuelokuvien suola, pelon reaktiot välittyvät usein vain heiluvina puina ja kuvan ulkopuolisena kirkunana. Totta kai sekin on tehokasta ja mielikuvitusta liikuttavaa, mutta myös kahlitsevaa. Upea oivallus onkin Heatherin tunnustusjakso, jossa voimme aistia kauhun hänen kasvoillaan, kirkkaan lampun valossa takanaan pimeä metsä.

Metsä on luonnollisesti yksi pelon tärkein aiheuttaja The Blair Witch Projectissakin. Lapsena ei harvemman metsän takana alkavaan synkkään, tiheään metsään huvittanut mennä. Metsän voimaa on hyödynnetty useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Syvän joen metsän sikisivät hulluja juntteja ja Evil Deadin metsässä asustivat demonit. Twin Peaksissa metsässä oli portit toiseen ulottuvuuteen ja Scullyn ja Mulderin taskulamput ovat useammin kuin kerran valaiseet synkkiä puita Amerikan ikimetsissä varjoissaan paljastumattomat salaisuudet. Blair Witchin tarina ammentaa myös metsän saloista, joten pelko löytyy helposti.

The Blair Witch Project on itse asiassa amerikkalaisen nuoren elokuvantekijäpolven vastaus tanskalaisten DOGMA-elokuville. Tanskalaisetkin rikkovat omia sääntöjään, joten mustavalkofilmin ja videon käyttö ei ole suuri rikos Von Trierin ja kumppanien säännöstöä kohtaan. Sukulaisuutta on havaittavissa. Myrick ja Sanchez ovat näyttäneet, että myös amerikkalainen elokuva pystyy uudistumaan. Minkähänlainen sitten lienee miesten romanttinen komedia. Tuskin kuitenkaan suurkaupungissa kamerat kädessä vaeltelevia miljonäärejä tallentamassa rakastumistaan sivistyneisiin ilotyttöihin.

Teksti: Jari Rantala