USA 1999. Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Daniel Myrick ja Eduardo Sanchez. Kuvaus: Neal Fredericks.
Daniel Myrick ja Eduardo Sanchez ovat tuoreita monimiljoonikkoja. He eivät keksineet sähköpostipalvelua ja myyneet sitä Bill Gatesille, vaan he tekivät huolellisesti suunnitellun ja halvan kauhuelokuvan, jota he markkinoivat kekseliäästi internetissä. Nyt miljoonat ihmiset ovat nähneet elokuvan ja tekijät ovat saaneet miljoonia dollareita ja aikovat seuraavaksi tehdä romanttisen komedian, joka tuskin on enää riippumaton halpis.
Miksi elokuva, The Blair Witch Project on sitten niin vastaanotettu lähes hysteerisellä kohulla ja ylistyksellä. Ehkä siksi, että se viimeaikojen erikoishetostekuorrutusten rinnalla on aidosti pelottava kauhuelokuva; se on naamioitu tositarinaksi, dokumentiksi, joka ei koskaan valmistunut. Se on kertomus kolmen naiivin elokuvaopiskelijan reissusta synkkään korpeen tutkimaan Blair Witchin myyttiä. Videolla ja 16 millimetrin mustavalkofilmillä kuvattu materiaali on päähenkilöiden itsensä tuottamaa. Todellisuus ja fiktio kietoutuu toisiinsa mielenkiintoisella tavalla ja luo eteemme uudenlaisen elokuvakokemuksen.
Blair Witch Project on siis poikkeuksellinen ja omalaatuinen elokuva, mutta elokuva se on. Huolellisesti suunniteltu ja laskelmoidusti toteutettu elokuva, joka polveutuu vaikkapa sellaisista teoksista kuin Henry: Portrait of a Serial Killer ja Man Bites Dog. Sekään ei siis voi olla kritiikin yläpuolella, sillä tuoreudestaan ja toimivuudestaan huolimatta ongelmiakin Blair Witchistä löytyy.
Ensimmäinen ongelma on samastuminen. Kauhuelokuvissa samastuminen on tärkeää, jotta voisimme tuntea koskettavana ja kauhistuttavana päähenkilöiden kokemat kauheudet. Blair Witchin kolmeen päähenkilöön, Heatheriin, Joshiin ja Michaeliin luulisi olevan helppo samaistua, koska olemme totaalisesti heidän näkökulmiensa armoilla, jaamme kauhut heidän kanssaan. Se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista.