Biden kertoo päättäneensä, kuinka USA vastaa maansa sotilaita tappaneeseen iskuun Jordaniassa

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoo päättäneensä siitä, kuinka Yhdysvallat aikoo vastata Jordaniassa sunnuntaina tehtyyn lennokki-iskuun. Iskussa kuoli kolme amerikkalaissotilasta ja haavoittui yli 30.

Biden vastasi "kyllä" toimittajien kysymykseen, onko hän päättänyt jo, kuinka Yhdysvallat vastaa iskuun, mutta ei tarkentanut, millaisiin toimiin maa aikoo ryhtyä.

Biden myös syytti Irania aseiden toimittamisesta iskun tekijöille ja pitävänsä siksi Irania syyllisenä.

Tukikohta, johon isku tehtiin, sijaitsee Jordanian koillisosassa lähellä Syyrian vastaista rajaa. Jordanian rajalla sijaitsevan sotilastukikohdan joukot kuuluvat kansainväliseen äärijärjestö Isisin vastaiseen koalitioon.

Biden syytti iskusta tuoreeltaan Syyriassa ja Irakissa toimivia Iranin tukemia joukkoja ja sanoi Yhdysvaltain saattavan tekijät edesvastuuseen.

Iranin ulkoministeriön edustaja Nasser Kanaani tyrmäsi Yhdysvaltojen syytökset. Valtiollisen Irna-uutistoimiston mukaan hän sanoi Yhdysvaltojen syytösten heijastavan "tiettyjä poliittisia päämääriä" alueella.

Lue myös:

    Uusimmat