Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) maastohiihdon johtaja Bengt-Erik Bengtsson pesi perjantaina kätensä Lahden MM-kilpailujen hemoglobiinitestaukseen liittyen.
Helsingin Sanomien uutisen mukaan Lahden MM-hiihtojen testinäytteisiin otettiin vain puoli koeputkellista verta. Koska koeputkessa oli veren hyytymisen estoainetta, se saattoi laimentaa verinäytteen. Jos koeputki olisi otettu täyteen verta, hyytymisen estoaineen suhde verimäärään olisi ollut pienempi ja laimeneminen vähäisempää.
Ruotsalainen Bengtsson oli Rukan katsomoalueilla hyvin lyhytsanainen sen suhteen, otettiinko Lahdessa liian vähän verta testinäytteisiin.
- Minusta Lahdessa tehtiin normaalit testit, Bengtsson sanoi ja pyysi kääntymään asiassa norjalaisen Inggard Lereimin puoleen.
Lereim vastasi Lahden kisojen dopingtestauksesta. Bengtsson ei perjantaina pitänyt mahdollisena sitä, että näytteitä olisi laimennettu. Hänen mukaansa testaajien seurana on aina valvojat, joten näytteitä ei olisi voinut väärentää. Toinen testaajista oli Bengtssonin vaimo Solveig Bengtsson, joka on aiemmin vastannut Hb-testeistä hiihdon maailmancupien yhteydessä.
Tästä kaudesta lähtien testaus on ollut FIS:n ulkopuolisen yrityksen käsissä, mutta Düsseldorfissa ja Kiirunassa tehtiin Hb-testien sijasta koko joukkueen verenkuvatestit.
Lue myös:
HS: FIS:n epäillään laimentaneen verinäytteitä Lahdessa
Kallio: FIS peitellyt epoa?
Seppälä: Paljon porua tyhjästä
Matikainen-Kallström: En ole kuullutkaan
Piirainen: Hemoglobiinitestien tulokset pitäisi jatkossa julkistaa
Kyröllä ei havaintoa väärin otetuista verinäytteistä
(MTV3-STT)