Etiopialainen Kenenisa Bekele voitti maastojuoksun MM-kilpailujen avauspäivänä lauantaina kilpaillun miesten neljän kilometrin juoksun. Brysselissä tullut voitto oli Bekelelle jo viides henkilökohtainen maailmanmestaruus peräjälkeen, sillä kahtena aiempana vuonna hän on juhlinut tuplamestaruutta. Naisten kahdeksan kilometrin voitti yllättäen australialainen Benita Johnson.
Kesällä Pariisin MM-kisoissa 10000 metrin kultamitalin napannut Bekele karkasi muilta jo kisan alkuvaiheessa. Bekele taittoi matkan aikaan 11.31, ja voitti lopussa hyvin kirineen, toiseksi tulleen maanmiehensä Gebre Gebremariamin viiden sekunnin erolla. Etiopian kolmoisvoiton varmisti Maregu Zewdie kolmannella tilallaan.
Etiopia juhli maalissa matkan ensimmäistä joukkuekilpailun voittoaan. Lajiohjelmaan vuonna 1998 otetun kilpailun on voittanut aikaisempina vuosina Kenia, joka sijoittui tänä vuonna kolmanneksi. Kenialaissyntyneitä juoksijoita vilissyt Qatarin joukkue sijoittui toiseksi.
Bekele, 21, tavoittelee kisoissa myös pitkän matkan voittoa. Sunnuntaina Brysselissä miehet kilpailevat 12 kilometrin matkalla.
Kidane jäi yllättäen kolmanneksi
Johnson oli väkevin naisten pitkällä matkalla. Niin ikään vaikeissa olosuhteissa juostun kilpailun Johnson voitti ajalla 27.17, ja hopealle juossut Etiopian Ejegayehu Dibaba jäi voittajasta 12 sekuntia.
Johnsonista, 24, tuli samalla ensimmäinen australialainen, joka on korjannut maastojuoksun MM-kullan. Viimevuotinen voittaja etiopialainen Werknesh Kidane juoksi pronssille 17 sekuntia voittajasta jääneenä.
Johnson pysyi mukana matkan keskivaiheen jälkeen, kun Didaba ja Kidane kiristivät tahtia. Matkan viimeisillä kilometreillä Johnsonin kiri onnistui ja hän saattoi loppusuoralla jo varmistella voittoaan.
Britannian Paula Radcliffe, joka voitti matkan vuosina 2001 ja 2002, jäi pois kilpailusta jo torstaina pois kipeytyneen takareiden vuoksi.
Naisten joukkuekilpailussa Etiopia uusi maailmanmestaruutensa ennen Keniaa ja Britanniaa.
Maastojuoksun MM-kilpailut, Bryssel:
Miehet, 4 km:
1) Kenenisa Bekele Etiopia 11.31
2) Gebre Gebremariam Etiopia 11.36
3) Maregu Zewdie Etiopia 11.42
4) Abdullah Ahmad Hassan Qatar 11.44
5) Saif Saeed Shaheen Qatar 11.44
6) Eliud Kirui Kenia 11.45
7) Isaac Songok Kenia 11.45
8) Sultan Khamis Zaman Qatar 11.50
9) Craig Mottram Australia 11.51
10) Adil Kaouch Marokko 11.56.
Joukkuekilpailu: 1) Etiopia 17 pistettä, 2) Qatar 39, 3) Kenia 52.
Naiset, 8 km:
1) Benita Johnson Australia 27.17
2) Ejagayehu Dibaba Etiopia 27.29
3) Werknesh Kidane Etiopia 27.34
4) Alice Timbilili Kenia 27.36
5) Teyeba Erkesso Etiopia 27.43
6) Lornah Kiplagat Hollanti 27.56
7) Eunice Jepkorir Kenia 27.59
8) Emilie Mondor Kanada 28.01
9) Fridah Domongole Kenia 28.03
10) Sally Barsosio Kenia 28.08
Joukkuekilpailu: 1) Etiopia 26, 2) Kenia 30, 3) Britannia 74
(MTV3-STT-AP-Reuters)