Yhdellä pisteellä jalkapallon EM-turnauksen B-lohkon jumboksi jääneen Puolan valmentaja Leo Beenhakker nimesi Kroatia-ottelun jälkeen useampia pelaajia, joiden syyksi Puolan odotettua heikomman menestyksen voi laittaa.
- Olemme yrittäneet ja se ei ollut tarpeeksi. Tätä olemme nähneet koko turnauksen ajan, Beenhakker sanoi.
- Ei ole mikään salaisuus, että erittäin tärkeät pelaajat kuten Ebi Smolarek (penkillä maanantaina), Jacek Krzynowek ja Marisuz Lewandowski pelasivat paljon korkeammalla tasolla karsinnoissa, Beenhakker jatkoi.
Vuoden 2006 MM-kisojen tapaan Puola oli vakuuttava karsinnoissa, mutta muistitutti tosipeleissä enemmän auton ajovalojen keilaan jäänyttä jänistä.
- Kaikki ovat pettyneitä, koska meillä oli kunnianhimoa menestyä paljon paremmin. Sitä oli myös realistista odottaa, koska näytimme karsinnoissa, että voimme pelata paljon paremmin, Beenhakker sanoi.
- Tämän turnauksen aikana emme olleet kuitenkaan tarpeeksi hyviä. Useat avainpelaajat eivät olleet parhaassa iskussa. Muutamista epäonnen hetkistä huolimatta totuus on, että emme olleet riittävän hyviä tälle tasolle.
(MTV3-Reuters)