Bayern-tähti rikkoi koronarajoituksia – seura rankaisi

Koronavirus iski myös suomalaiseen juniorijalkapalloon -"Fiilikset ovat olleet aika synkät" 2:53
Videolla juttu koronaviruksen vaikutuksista juniorijalkapalloon.

Bundesliigan Bayern Münchenin puolustaja Jerome Boateng on saanut seuraltaan sakot rikottuaan koronaviruksen takia asetettuja liikkumisrajoituksia.

Boateng poistui kaupungista tiistaina ilman lupaa mennäkseen tapaamaan poikaansa, joka oli saanut lieviä vammoja auto-onnettomuudessa. Baijerilaisseura oli asettanut pelaajilleen rajoituksen siitä, kuinka kauas kodistaan he saavat mennä.

–  Boateng on rikkonut seuran antamia ohjeita olemalla liian kaukana kotoaan. Nämä ohjeet määrittävät FC Bayernin pelaajien käytöstä nykyisessä tilanteessa hallituksen liikkumisrajoitusten ja terveysviranomaisten suositusten mukaisesti, seura sanoi tiedotteessaan.

–  Tiedän että tein virheen, kun en kertonut seuralle matkastani. Sillä hetkellä ajattelin kuitenkin vain poikaani. Hän ei ollut hyvässä kunnossa. Jos poika soittaa isälleen, niin totta kai menen minä vuorokaudenaikana hyvänsä, Boateng kertoi Bild-lehdelle.

Bayern ei kertonut sakon suuruutta. Sakkorahat lahjoitetaan paikallisille sairaaloille.

Boateng, 31, on pelannut Bayernissa vuodesta 2011. Hän kuului vuoteen 2018 asti myös Saksan maajoukkueen vakiokalustoon.

Lue myös:

    Uusimmat