Baskervillen koira Hämeenlinnaan

Sir Arthur Conan Doylen kuuluisasta Baskervillen koirasta ei kukaan ole ennen Riku Suokasta tehnyt musikaalia. Hämeenlinnan kaupungin teatterin kaikkien aikojen suurin yksittäinen projekti marssittaa täysin uusittuun Kulttuuritukku-tilaan laulavan salapoliisin Sherlock Holmesin ja hänen apurinsa Watsonin. Projektin budjettia ei teatterinjohtaja Riku Suokas paljasta, vaan sanoo, ettei ole kyse megasuuresta hankkeesta. Kaikki sai alkunsa viitisen vuotta sitten, kun Esa Katajavuori ilmaisi halunsa säveltää musikaalin. Riku Suokas puolestaan oli kauan halunnut tehdä rokkimusikaalin Baskervillen koirasta muisteltuaan lapsena kokemaansa pelottavaa kokemusta koiran ulvoessa sumussa.

-Halusin rekonstruoida sen tunteen, kertoo Suokas. Kun ohjaaja Matti Kuikkaniemelle tarjottiin musikaalin ohjausta, hän piti sitä aluksi täysin mahdottomana. Sitten hän muisteli lapsena radiosta kuuntelemaansa sarjaa aiheesta ja päätti, että tarinan peruselementteinä täytyy olla tietenkin koira ja Dartmoorin nummi.

-Tarinan rakentaminen täysin uuteen tilaan ei ollut helppoa. Eikä sataprosenttista illuusiota saa, mutta parhaamme yritämme luodaksemme nummien tunnelman, lupaa Kuikkaniemi. Hän huomauttaa dekkarin tekemisen olevan aina haastavaa, kun pitkät juonen käänteet on yritettävä tehdä teatterillisiksi.

Katajavuoren urakka


Kapellimestari Esa Katajavuori sanoo Baskervillen koiran musiikin synnyttämisen käyneen loppujen lopuksi hyvinkin helposti, vajaan kolmen kuukauden "tuherruksella". Taivuteltuaan ystävänsä Jukka Virtasen sanoittamaan kuusitoista laulelmaa hän sanoo kaiken sujuneenkin sen jälkeen mutkattomasti. -Jukka Virtasen tekstit ovat dramaturgisia ja niin valmiiksi tehtyjä, että tekstit ja melodiat istuivat helposti yhteen. Apunaan Katajavuorella oli musiikin orkestroinut Pekka Toivonen.

Musikaalin säestyksen hoitaa Katajavuoren mukaan koostumukseltaan erikoinen bändi, jossa on viulu, huilu, tenorisaksofoni, komppi sekä jousikvartetto, kaikkiaan kymmenen soittajaa. Musiikki on Esa Katajavuoren näköistä: romanttista ja jazzahtavaa. Baskervillen koira toteutetaan noin 50 henkilön voimin. Päärooleissa ovat Juha Haanperä, Risto Korhonen, Matti Onnismaa, Ilari Johansson, Harri Ekonen, Henna-Maija Alitalo, Asko Sahlman ja Timo Mann. Riku Suokkaan dramatisoiman mysteerimusikaalin ensi-ilta on syyskuun yhdeksäntenä päivänä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat