Aviopari kävi häämatkallaan 33 maassa – vaimo poseerasi hääpuku yllään huikeissa kohteissa
Matkailua rakastava pariskunta päätti tehdä elämänsä häämatkan vuonna 2018. He kävivät kaiken kaikkiaan 33 maassa. Zoe taltioi matkaa Instagram-tilille. Hän julkaisi kuvia itsestään hääpuvussaan erilaisten nähtävyyksien äärellä.
Nick ja Zoe Aust menivät naimisiin vuonna 2016. He olivat tavanneet lukiossa, mutta vasta vuosia myöhemmin tavatessaan uudelleen heistä tuli pariskunta. Heitä yhdisti rakkaus matkustamiseen.
– Olimme seurustelleet noin puolitoista vuotta, kun Nick yhtäkkiä sanoi, etten saisi tehdä suunnitelmia tulevalle viikonlopulle, Zoe kertoo This Is Insider-sivustolle.
Zoe sai pian tietää, että määränpäänä olisi Islanti ja sen jälkeen Pariisi. Matkan viimeisenä päivänä Nick herätti Zoen aikaisin aamulla ja pariskunta lähti kävelemään kohti aamiaispaikkaa.
– Eiffel-tornin luona hän polvistui ja pyysi minua vaimokseen, Zoe muistelee.
33 maata vuoden aikana
Pariskunta alkoi säästää rahaa matkaa varten. He aikoivat tehdä pitkän reissun häiden jälkeen.
Häiden aikoihin Nick myi yrityksensä ja Zoe lopetti työt. Zoe perusti Marrymeintravel-Instagram-tilin, jolla hän kertoo heidän matkastaan. Tilillä on yli 30 000 seuraajaa.
Kaiken kaikkiaan pariskunta kävi vuonna 2018 33 eri maassa, muun muassa Intiassa, Kiinassa ja Seychelleillä. Monet niistä olivat sellaisia, joissa he olivat aina halunneet käydä.
Nick selvitti myös ahkerasti, millaisiin kohteisiin he voisivat poiketa etukäteen päätettyjen paikkojen lisäksi. He päätyivät käymään muun muassa Malesiassa.
Matkalla Zoe otti kuvia, joissa hän poseerasi hääpuvussaan erilaisten nähtävyyksien luona. Hän julkaisi otoksia heidän Instagram-tilillään.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Nyt pariskunta aikoo asettua New Yorkiin. Heillä on kuitenkin jo matkasuunnitelmia tulevaisuuden varalle.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lähteet: Thisisinsider.com, Dailymail.co.uk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää