Avaruusasema Mir valmistaudutaan syöksemään mereen

Venäläinen avaruusasema Mir on määrä sulkea ensi vuoden lopulla. Araruusaseman kiertoradan alentaminen 250 kilometrin korkeudesta alkoi toukokuun puolessa välissä.

Moskovan avaruuskeskuksessa, Tähtikaupungissa, valmennetaan jo Mirin romuttamistehtävään lähetettäviä kosmonautteja. Mir-aseman alaspudottamisen aikataulu riippuu tosin vielä siitä kuinka ripeästi uuden kansaivälisen Alfa-aseman rakentaminen edistyy.

12 vuotta maata kiertänyt Mir-avaruusasema on kokenut kovia viime vuosina. Sen miehistö on selvinnyt tulipalosta ja kymmenistä navigointijärjestelmän ongelmista. Vakavin tilanne syntyi kun miehittämätön avaruusalus ruhjoi Miriä. Kolarin vaurioita korjataan yhä edelleen. Korjaustöitä on harjoiteltu Moskovan lähellä sijaitsevassa avaruuskeskuksessa, Tähtikaupungissa.

Avaruuskeskuksessa on myös Mir-avaruusaseman kopio, jossa kosmonautit valmentautuvat oleskeluun avaruusasemalla. Nyt pienoismirissä harjoitellaan aseman sulkemista. Kosmonautit siirtävät joulukuusssa Mir-aseman pois kiertoradaltaan ja ohjaavat sen kurssille, jolta se ei putoa asutuille seuduille. Jäännnösten on määrä syöksyä valtamereen.

Rahanpuute uhkaa kaataa aikataulun

Mir-avaruusaseman tilalle on rakennetaan kansainvälinen avaruusasema Alfa vuoteen 2006 menessä. Yhteisprojektin aikataulu uhkaa jo heti alkuunsa pettää venäläisten rahapulan vuoksi. Ensimmäistä modulia ei ehkä saadakkaan avaruuteen vuoden loppuun menessä kuten oli suunniteltu. Varmistaakseen valtion rahoituksen ja taatakseen hyvät Kreml-suhteet Venäjän avaruushallinto suostui lennettämään presidentti Boris Jeltsinin turvallisuuspolittisen neuvonantajan Juri Baturinin avaruusasema Mirille. 48-vuotias Kremlin virkamies on mukana elokuussa tapahtuvassa Mir-aseman miehistönvaihdoksessa.

Lue myös:

    Uusimmat