Trendit yhdistetään useimmiten muotiin, joka puolestaan vaikuttaa niin pukeutumiseen kuin sisutukseenkin. Ne vaikuttavat kuitenkin lähes kaikkeen muuhunkin, mitä ihmiselle ja hänen ympäristölleen tapahtuu - myös asumiseen. Siitä syystä Taideteollisen korkeakoulun "Future Home Institute" tilasi Virpi Vaittiselta projektin, jossa pohditaan trendiennakoinnin soveltamista asumiseen. Kysymys ei todellakaan ole turhamaisen pintakiillon tutkimuksesta, vaan yhtenä tavoitteena on etsiä työkaluja yhä nopeampaa vauhtia muuttuvassa yhteiskunnassa toimiville rakennus- ja sisustusalan suunnittelijoille.
"Onhan trendejä esiintynyt rakentamisessa aina. Jugendin ajan kerrostalo näyttää aivan erilaiselta kuin 1970-luvulla rakennettu. Jokinhan sen ulkonäön on määrännyt; taloudelliset tekijät ja rakennustekniikka esimerkiksi. Kumpikin peilaa omaa aikaansa. Onko asumisessa sitten ollut aikaisemmin tietoista trendiajattelua, on eri asia", Vaittinen toteaa.
Yhtenä selkeänä esimerkkinä ajattelutavan muutoksesta Vaittinen mainitsee valmiuden vaihtaa oman kodin sisustusta vuoden tai kahden välein, tai vaikkapa useamminkin.
"Ikean suosio on merkittävä muutos entiseen ajattelutapaan, jolloin huonekalujen odotettiin kestävän vähintään yhden ihmisiän. Tietysti sisustustrendit muuttuvat nopeammin kuin asumisen trendit yleensä, mutta samoja vaikuttimiahan niiden taustalla on."
Suurimmat tällä hetkellä suomalaisten ajatteluun vaikuttavat tekijät ovat matkustelu ja globalisaatio.
"Kliseistähän sen mainitseminen on, mutta kyllä sillä on huomattava merkitys, kun suomalaiset matkustavat enemmän ja tuovat tuliaisina uusia vaikutteita asumiseen. Perheet saattavat asua pitkiäkin aikoja eri paikkakunnilla tai jopa eri maissa, joten kodin pitää olla joustava."


