Vaikka buuaukset saattelivat saksalaisen Khoren Gevorin Helsingin areenan nyrkkeilykehään keskisarjan EM-otteluun kotiyleisön suosikkia Amin Asikaista vastaan, kiitteli Gevor voittonsa jälkeen suomalaisia.
- Suomalaiset ovat hyviä ja reiluja ihmisiä. Kiitän kaikkia täällä. Olin täällä kuin kotonani, tuore Euroopan mestari Gevor sanoi MTV3:lle.
Gevorille valkeni jo heti EM-ottelun avauserässä, ettei Asikainen olisi hänelle erityisen vaarallinen vastustaja.
- Tiesin voittavani hänen ensimmäisestä iskustaan lähtien, sillä pystyin näkemään hänen iskunsa. Minä käytän silmiäni otellessani, Gevor kommentoi.
Gevor sai otteen kamppailusta, kun hän käytti Asikaista lattiassa avauserän loppusekunnilla.
- Halusin kovasti lopettaa ottelun toisessa ja kolmannessa erässä, Gevor kertasi tuntemuksiaan.
Gevorille laskettiin lukua 6. erässä, mutta saksalaisen mielestä väärin perustein.
- Se oli vain liukastuminen, ei lattiaan lyönti.
Gevor ratkaisi kamppailun hyvällä lähiottelemisellaan, ja tyrmäsi Asikaisen 7. erässä. Lähelle meneminen ei ollut etukäteen ainoa taktiikkavaihtoehto.
- Taktiikka tulee ottelun myötä. Harjoittelen sillä tavalla, että minulla on monta erilaista taktiikkaa, Gevor taustoitti.
Euroopan mestaruus avannee Gevorille tien IBF-liiton MM-otteluun Saksan Arthur Abrahamia vastaan. Gevor hävisi Abrahamille tyrmäyksellä miesten aiemmassa MM-ottelussa elokuussa 2007.
- Jos Arthur Abraham haluaa, niin olen valmis ottelemaan häntä vastaan vaikka jo huomenna. Tiedän nyt, että EM- ja MM-otteluissa on vastassa hulluja miehiä. Minun täytyy olla samalla tavalla hullu, Gevor linjasi.
Teksti: Jani Merimaa
Kooste Asikaisen EM-ottelusta MTV3:lla lauantaina kello 14.40-15.40.
(MTV3)
Lue myös:
Katso hurjat kuvat Asikaisen tappiosta
Gevor tyrmäsi Asikaisen
Asikainen: Nyrkkeily unohdetaan vähäksi aikaa
Asikaisen EM-ottelu nostatti ilmiön
Helenius: Asikainen oli niskan päällä
Asikaisen isä: Tappiosta toipuminen kestää pitkään
Asikaisen selviytymisyritys: Sylki hammassuojan
Asikainen manasi: Gevor löi kongin jälkeen
Helsingin ammattinyrkkeilyillan tulokset:
Keskisarjan avoin EM-titteliottelu (12 erää): Khoren Gevor Saksa-Amin Asikainen Suomi tekninen tyrmäys 7. erä.
Välisarja (4 erää): Jussi Koivula Suomi-Sergejs Volodins Latvia 3-0.
Lue: Koivula aloitti nyrkkeilyillan voitolla
Ylempi keskisarja (4 erää): Niko Jokinen Suomi-Sandris Tomsons Latvia, kehätuomarin kesk. 2. erä.
Lue: Jokinen pieksi vastustajansa keskeytyskuntoon
Ylempi kevytsarja, (6 erää):
Ville Piispanen Suomi-Christian Chavez Meksiko, kehätuomarin kesk. 1. erä
Lue: Piispasen ottelu keskeytettiin alkuunsa
Edis Tatli Suomi-Juan Zapata Espanja 3-0.
Lue: Väsähtänyt Tatli voitti
Ylempi kevytsarja (8 erää): Dennis Shafikov Venäjä-Raul Horacio Balbi Argentiina 3-0.
Lue: Verinen loppu ylemmän kevytsarjan taistossa
Raskassarja (6 erää):
Jarno Rosberg Suomi-Valeri Semiskhur Viro tekninen tyrmäys 1. erä
Lue:
Jarno Rosberg iski murskaavan voiton
Robert Helenius-Remigijus Ziausys Liettua 3-0.
Lue:
Flunssainen Helenius jatkoi voittojen tiellä
Raskaansarjan Suomen mestaruusottelu (10 erää): Juho Haapoja-Sami Elovaara tekninen tyrmäys 9. erä.
Lue: Haapoja valloitti raskaan sarjan SM-tittelin