Asiantuntijat: Mersin tartuntariski EU:ssa yhä hyvin pieni

Saksan mers-tapaus ei muuta riskiarviota Euroopan osalta, sanoo Euroopan tautikeskus ECDC. Viraston arvion mukaan yksittäiset, Euroopan ulkopuolelta saadut tartunnat ovat mahdollisia. Riski viruksen leviämiseen ihmiseltä toiselle EU:n alueella on kuitenkin yhä hyvin pieni.

Saksan terveysviranomaiset kertoivat tänään, että 65-vuotias saksalaismies oli kuollut mersin aiheuttamiin komplikaatioihin puolitoista viikkoa sitten. Hän sai tartunnan Abu Dhabissa helmikuussa.

Viranomaisten mukaan mies ei tartuttanut virusta toisiin ihmisiin. Yli 200 ihmistä on testattu tartunnan varalta.

Miehen epäillään saaneen tartunnan paikallisilla karjamarkkinoilla. Kamelien uskotaan kantavan mers-virusta.

Tartunnan toteamisen jälkeen miestä hoidettiin eristysosastolla. Toukokuun puolivälissä lääkärit katsoivat miehen parantuneet mersistä. Miehen tila kuitenkin heikkeni, ja hän kuoli 6. kesäkuuta keuhkotautiin sairaalassa Ostercappelnissa lähellä Osnabrückin kaupunkia.

ECDC:n mukaan kyseessä on ensimmäinen mers-tartunta EU:n alueella tänä vuonna. Viime vuoden puolella todettiin myös yksi ulkomailla saatu tartunta. 

Etelä-Koreassa kokeillaan plasmahoitoa 

Koronaviruksen aiheuttama mers on vakava hengitystieinfektio, jota tavataan yleensä erityisesti Lähi-idässä. Mersiin sairastuneista kuolee jopa yli kolmannes.

Etelä-Koreassa kaksi sairaalaa on ryhtynyt kokeilemaan plasmahoitoa mers-tartunnan saaneisiin potilaisiin. Terveysministeriön mukaan sairastuneille annetaan toipuvien potilaiden veriplasmaa.

Toimenpidettä on testattu ainakin kahteen potilaaseen, jotka ovat antaneet luvan kokeiluun. Vastaavaa menetelmää käytettiin aiemmin sars-potilaiden hoitoon, ja tuolloin saadut tulokset olivat myönteisiä.

Mersiin on kuollut Etelä-Koreassa kaikkiaan 19 ihmistä. Sairastuneita on yli 150, ja useiden tila on epävakaa. Etelä-Korean mers-aalto sai alkunsa toukokuussa, kun liikemies toi tartunnan mukanaan Lähi-idän matkaltaan.  

Lue myös:

    Uusimmat