Mäkihyppääjä Arttu Lappi on aloittanut toukokuussa lakimiestehtävät Suomen Liikunnassa ja Urheilussa. Asiasta kertoo Suomen Hiihtoliitto.
Helmikuun lopussa sattuneen polvivamman vuoksi 25-vuotias Lappi ei pääse vielä täysipainoisesti harjoittelemaan. Hyppäämään hän pääsee mahdollisesti loppusyksystä. Aktiiviselle urheilijalle sopii hyvin kuntouttamisen ja työelämän yhteensovittaminen. Lappi ei ole tehnyt vielä mitään päätöksiä mäkihyppyuran jatkumisesta, mutta Lahden mäkimontussa mies on lupaavasti vieraillut usein.
- Katsotaan rauhassa miten polvi kuntoutuu. Tällä hetkellä polvi tuntuu hyvälle siihen nähden, että katkennut eturistiside ottaa aikansa parantua. Tietenkin ensi talven Olympialaiset kiinnostavat. Suomella on odotettavissa iskukykyinen ryhmä, joten pitää olla todella hyvässä kunnossa, jos meinaa porukkaan mahtua. Onneksi mäkihyppy on laji, jossa pelkän lajiharjoittelun puute ei välttämättä pilaa menestymisedellytyksiä, jos mies on muuten kunnossa, kertoo Lappi.
SLU:ssa Arttu Lapin työtehtäviin kuuluvat muun muassa juridisten neuvojen antaminen, Päätä Oikein-aineiston päivittäminen sekä vakuutusselvityksen laatiminen.
- Olen viihtynyt työssäni äärimmäisen hyvin. On ollut mielenkiintoista siirtää opittuja asioita käytäntöön ja hankkia samalla oman alan työkokemusta, mitä hektinen kilpaurheilu ei ole aiemmin mahdollistanut, kehuu Lappi työpaikkaansa.
(MTV3)
Uusimmat
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
Lataa lisää