Lontoolainen Arsenal isännöi keskiviikkona jalkapalloilun Mestareiden liigassa hankalaksi osoittautunutta vierasta.
Ukrainalainen Shahtar Donetsk karkasi 29. peliminuutilla jo 2-0-johtoon.
Isäntien ylpeys ei kuitenkaan antanut myöten hävitä Highbury-kentän katsomoita kansoittaneen yleisön edessä. Arsenal kiri tasoihin 85. minuutilla, kun Martin Keown onnistui helpottamaan joukkueelleen kerääntyneitä paineita. Lisäajalla Keown onnistui lopettamaan Donetskin pyristelyn, joten Arsenal nappasi alkulohko B:ssä toisen voittonsa lukemin 3-2.
- Ensimmäisellä jaksolle emme olleet kovin hyviä, mutta toisella näytimme, että olemme tasokas joukkue, Keown selitteli.
B-lohkoa hallitsee kahden ottelun jälkeen italialainen Lazio, joka kukisti kotonaan tshekkiläisen Sparta Prahan 3-0. Laziolla on siten koossa kuuden pisteen lisäksi muheva maaliero 6-0.
Myös skotlantilainen Glasgow Rangers onnistui keskiviikkona. Rangers väänsi D-lohkossa 1-0-vierasvoiton ranskalaisesta Monacosta, voi esitellä yhtälaista maalisaldoa Lazion kanssa.
Kolmas toisen voittonsa liigassa keskiviikkona kaapannut joukkue oli espanjalainen Valencia. Se voitti lohkossa C hollantilaisen Heerenveenin vieraskentällä 1-0.
Jalkapallon mestareiden liiga:
Lohko A:
Bayern Leverkusen Saksa-Sporting Lissabon Portugali 3-2 (0-1)
12. Andre Cruz 0-1, 65. Carsten Ramelow 1-1, 72. Thomas Brdaric 2-1, 77. Oliver Neuville 3-1, 79. Ricardo Sa Pinto 3-2.
Real Madrid Espanja-Spartak Moskova 1-0 (0-0) 50. Ivan Helguera 1-0. Yleisöä: 25 000.
Real Madrid 2 1 1 0 3-2 4 Spartak Moskova 2 1 0 1 2-1 3 Bayern Leverkusen 2 1 0 1 3-4 3 Sporting Lissabon 2 0 1 1 4-5 1
Lohko B:
Arsenal Englanti-Shakhtar Donetsk Ukraina 3-2 (1-2)
26. Aleksei Bakharev 0-1, 29. Andrei Vorobjev 0-2, 45. Sylvain Wiltford, 85. Martin Keown, 90. Keown.
Lazio Italia-Sparta Praha Tshekki 3-0 (1-0)
35. Simone Inzaghi 1-0, 58. Juan Veron 2-0, 70. Inzaghi 3-0.
Lazio 2 2 0 0 6-0 6 Arsenal 2 2 0 0 4-2 6 Donetsk 2 0 0 2 2-6 0 Sparta 2 0 0 2 0-4 0
Lohko C:
Olympiakos Kreikka-Lyon Ranska 2-1 (2-0)
19. Peter Ofori-Quaye 1-0, 34. Giovanni Silva de Oliveira 2-0, 88. Marc-Vivien Foe 2-1. Yleisöä: 70 000.
Heerenveen Hollanti-Valencia Espanja 0-1 (0-1)
38. Kily Gonzalez 0-1. Yleisöä: 14 000.
Valencia 2 2 0 0 3-1 6 Lyon 2 1 0 1 4-3 3 Olympiakos 2 1 0 1 3-3 3 Heerenveen 2 0 0 2 1-4 0
Lohko D:
Monaco Ranska-Rangers Skotlanti 0-1 (0-1)
8. Giovanni van Bronckhorst 0-1. Yleisöä: 15 000.
Sturm Graz Itävalta-Galatasaray Turkki 3-0 (1-0)
31. Sergei Juran 1-0, 64. Markus Schopp 2-0, 82. Markus Schupp 3-0. Yleisöä: 15 400.
Rangers 2 2 0 0 6-0 6 Galatasaray 2 1 0 1 3-5 3 Sturm Graz 2 1 0 1 3-5 3 Monaco 2 0 0 2 2-4 0
(MTV3)