Saksan Tobias Angerer voitti miesten maastohiihdon maailmancupin 30 kilometrin yhdistelmäkilpailun Ruotsin Falunissa lauantaina.
Maailmancupin kokonaiskilpailun voiton jo aikaisemmin varmistanut Angerer voitti cupin päätöskisan loppukirikamppailun jälkeen. Toiseksi tullut Ruotsin Mathias Fredriksson taipui hänelle 0,2 sekunnilla. Ranskan Emmanuel Jonnier oli kolmas 0,4 sekuntia Angererista.
Tero Similä oli isossa pääjoukossa 15 kilometrin perinteisen osuuden jälkeen toisena. 30 kilometrin kisassa lopulta 16:nneksi hiihtänyt Similä hävisi voiton vieneelle Saksan Tobias Angererille 55,2 sekuntia.
- Hiihto oli parempaa kuin viime viikonloppuna Holmenkollenilla. Perinteinen tuli hyvin ja oli tärkeää, että siinä pysyin mukana. Pitää nyt kerrankin olla tänä vuonna tyytyväinen, Similä naurahti.
Similä oli ainoa pisteille päässyt suomalainen, sillä cupissa yhdeksänneksi sijoittunut Sami Jauhojärvi jäi 37:nneksi.
- Ei sinnepäinkään kuin odotin. Ensimmäisen kerran tällä kaudella putosin pisteiltä. Ei vaan riittänyt puristus, vaikka kuinka yritti takoa, ei mihinkään, Jauhojärvi tuumi ja huokasi sentään päässeensä maaliin.
Elämänsä toisen maailmancupin kilpailun hiihtänyt Matti Kylmälä oli 48:s ja Ville Nousiainen keskeytti väsyneen selkänsä haitattua liikaa hiihtämistä.
Hiihdon maailmancup-kausi päättyy Falunin kilpailuviikonloppuun. Lauantain kisa oli maailmancupin viimeinen henkilökohtainen kilpailu. Sunnuntaina vuorossa on viesti.
Maastohiihto, maailmancup, Falun, Ruotsi, yhdistelmäkilpailu, lauantai:
Miehet 30 km (15 km (p) + 15 km (v)):
1. Tobias Angerer Saksa 1.31.18,0 2. Mathias Fredriksson Ruotsi + 0,2 3. Emmanuel Jonnier Ranska + 0,4 4. Anders Södergren Ruotsi + 1,2 5. Vincent Vittoz Ranska + 13,9 6. Frode Estil Norja + 16,4 7. Giorgio Di Centa Italia + 18,4 8. Jean Marc Gaillard Ranska + 24,5 9. Jiri Magal Tshekki + 24,7 10. Christian Hoffmann Itävalta + 31,2 ... 16. Tero Similä Suomi + 55,2 37. Sami Jauhojärvi Suomi + 3.27,8 48. Matti Kylmälä Suomi + 5.57,2 Ville Nousiainen Suomi keskeytti
Maastohiihdon miesten maailmancupin lopputilanne:
1) Tobias Angerer Saksa 1131 pistettä
2) Aleksander Legkov Venäjä 578
3) Eldar Rönning Norja 556
4) Tor Arne Hetland Norja 522
5) Odd-Björn Hjelmeset Norja 479
6) Vincent Vittoz Ranska 463
7) Petter Northug Norja 442
8) Jens Arne Svartedal Norja 386
9) Sami Jauhojärvi Suomi 382
10) Frode Estil Norja 381
...
44) Ville Nousiainen Suomi 121
69) Matias Strandvall Suomi 51
74) Tero Similä Suomi 48
87) Keijo Kurttila Suomi 36
88) Teemu Kattilakoski Suomi 36
92) Lauri Pyykönen Suomi 34
94) Kalle Lassila Suomi 32
117) Jari Joutsen Suomi 17
118) Juha Lallukka Suomi 17
167) Kusti Kittilä Suomi 1
170) Matti Heikkinen Suomi 1.
(MTV3-STT)