Amer kiisti vastuun naisten tupakkasairauksista

Helsingin käräjäoikeudessa puitavassa Suomen toisessa tupakkaoikeudenkäynnissä kuultiin tänään nyt jo tupakkaliiketoimintansa lopettaneen Amer Sports Oy:n näkemys. Amer kiisti aiheuttaneensa tupakan valmistamisella ja myynnillä kolme naisen sairastumisen keuhkosairauksiin.

Kolme teini-ikäisestä tupakoinutta noin 60-vuotiasta naista vaatii yhteensä 350 000 euron vahingonkorvauksia sairastumistaan Amerilta ja British American Tobacco Nordicilta (BAT). Naisten mukaan kevutsavukkeita on markkinoitu 1970-luvulla harhaanjohtavasti ja yhtiöt ovat aiheuttaneet tietoisesti nikotiiniriippuvuutta.

Amerin mukaan yhtiö ei ole menetellyt tuottamuksellisesti.

- Tupakan terveysvaarat ovat olleet yleisesti tiedossa Suomessa vuosikymmenet ja kantajat eivät voi vedota tietämättömyyteen, Amerin avustaja, asianajaja Ari Kantor sanoi.

Kantor esitti muun muassa Helsingin Sanomissa vuonna 1969 kirjoitettuja juttuja, joissa kirjoitettiin tupakan terveysriskeistä. Hän korosti, että tästäkin huolimatta tupakan valmistus ja myynti on edelleen laillista.

Amer kiisti kantajien väitteet salaisista tiedoista tupakan ominaisuuksista tai terveysriskeistä.

- Amerilla ei ole painavampaa tietoa kuin viranomaisilla. Amer ei siten ole voinut valmistamalla ja myymällä savukkeita toimia tahallaan tai tuottamuksellisesti.

Amerin mukaan kantajilla ei ole todisteita siitä, että heidän henkilövahingot ovat aiheutuneet tupakoinnista. Amerin näkemyksen mukaan kantajien todistelu perustuu enemmänkin mielikuviin kuin todelliseen näyttöön.

- Kantajat ovat kieltäytyneet antamasta potilastietojaan oikeudelle.

Naiset ovat painottaneet, että kyseessä on tuotevastuu. Kantor painotti, että tuottamusperustetta ei voida soveltaa takautuvasti.

- Tuotevastuulakia voidaan soveltaa vain sellaisten tuotteiden aiheuttamiin vahinkoihin, jotka on laskettu liikkeelle 1.9.1991 jälkeen.

Amer katsoi, että naisten kanneperusteet ovat täysin samoja kuin KKO:n ennakkopäätöksessä ns. Aho-jutussa. Korkein oikeus hylkäsi sairastuneen tamperelaismiehen kanteen vuonna 2001.

- Kevytsavukkeiden arviointi oli esillä jo Aho-jutussa, Kantor perusteli.

Naisten yhteinen avustaja, professori Erkki Aurejärvi ei ollut tänään paikalla oikeudessa. Aurejärvi ajoi myös Suomen ensimmäistä kannetta tupakkayhtiöitä vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat