Aluehallintavirasto: Attendo on korjannut puutteet Rantalan hoivakodissa

Hoivayhtiö Attendo on korjannut puutteet Muuramessa Keski-Suomessa sijaitsevassa hoivakoti Rantalassa, kertoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi).

Avi kertoo päättäneensä Rantalan hoivakodin valvonnan eikä uhkasakkoa ole tarvetta laittaa täytäntöön.

Attendon selvityksen perusteella Rantalan hoivakodin hoitohenkilöstöä on nyt sen verran kuin avi on edellyttänyt. Yksikössä on myös luvan edellyttämä määrä avustavaa henkilöstöä sekä sairaanhoitajia.

Lisäksi yksikön viriketoimintaa on selvityksen mukaan tehostettu, ja Attendossa on aloitettu konsernitasolla muun muassa omavalvontasuunnitelmien ja lääkehoitosuunnitelmien päivittäminen.

Avi asetti huhtikuussa Attendolle 350  000 euron uhkasakon, koska Rantalassa ei ollut riittävästi hoitotyöntekijöitä. Avi vaati Attendoa korjaamaan tilanteen viime viikon torstaihin mennessä. Lisäksi Attendon piti toimittaa selvitys aville Rantalan tilanteesta viimeistään viime viikon perjantaina.

Viranomaiset ovat puuttuneet Attendon hoivakotien toimintaan eri puolilla maata. Kahden Attendon hoivakodin toiminta on viranomaispäätöksillä keskeytetty. 

Lue myös:

    Uusimmat