Alkoholin kulutus kääntymässä laskuun

Pitkä junamatka vaatii kovat lääkkeet. Kuva: Vesa Moilanen/LEHTIKUVA.
LEHTIKUVA
Julkaistu 24.11.2008 11:36(Päivitetty 25.11.2008 06:05)

Alkoholin kulutus on todennäköisesti kääntymässä laskuun Suomessa, arvioi professori Jussi Kauhanen Kuopion yliopistosta.

Arvio perustuu eurooppalaisten vertailumaiden kehitykseen, jota myös Suomi näyttäisi seuraavan. Näin on tapahtunut muun muassa Ranskassa, Saksassa ja Pohjoismaista eniten alkoholia kuluttavassa Tanskassa.

.

- Tämä sama ilmiöhän on tapahtunut jo monissa muissa Euroopan maissa, eli alkoholinkulutus on kääntynyt laskuun. Ensinnäkin alkoholin kokonaiskulutus Suomen väestössä ei ole enää merkittävästi noussut vuoden 2004 jälkeen, toisin kuin julkinen keskustelu on joskus antanut ymmärtää. Alkoholin kulutushan ehti siihen mennessä nousta 35 vuoden ajan, eli kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä.

Väkevien juomien kulutuksessa huippu saavutettiin jo 1970-1980 -luvuilla, jonka jälkeen väkevien suosio on laskenut selvästi vuoden 2004 veromuutoksen aikaansaamaa kohtalaisen vaatimatonta hyppäystä lukuun ottamatta.

Professori Kauhanen sanoo, että alkoholinkäyttöön vaikuttavat ratkaisevasti asenneilmapiiri ja työelämän vaatimukset.

- Ei voi sanoa, että olisimme vielä kovin hyvin omaksuneet eurooppalaisia juomatapoja. On olemassa myös sellaisia alakulttuureita, joissa alkoholia ei alkoholia samalla tavalla suosita kuin aiemmin. Yleiset asenteet ovat selvästi vähemmän alkoholimyönteisiä kuin ennen.

Monet julkkikset ovat viime vuosina julkisuudessa kertoneet ongelmaksi muodostuneesta alkoholinkäytöstään mm. iltapäivälehdissä.

Professori Kauhasen mukaan liiallista alkoholinkäyttöä onkin alettu pitämään jossain piireissä jo "junttina", etenkin nuoremmissa ikäryhmissä.

Sen sijaan ikääntyvien osuus paljon alkoholia kuluttavista nousee, kun suuret ikäluokat tulevat seniori-ikään. Suomalaisista ei kuitenkaan voi enää puhua yhtenä homogeenisenä ryhmänä, kun puhutaan alkoholinkulutustavoista.

Muutos käytöksessä edellyyttää kuitenkin asenteellisia muutoksia juomakulttuurissamme.

- Jos yleinen asenneilmapiiri sekä esimerkiksi työelämän muuttuvat vaatimukset eivät enää tue aiemman kaltaista runsasta alkoholinkäyttötapaa, huomattavakin muutos kulutustavoissa on mahdollinen, vakuuttaa Kauhanen.

Tutkimuksen mukaan suurta yleisöä hämää ristiriitainen tieto alkoholin terveysvaikutuksista. Runsaan juomisen haitat ovat kiistattomat, mutta samaan aikaan jatkuvasti tuodaan esiin kohtuukäytön ja erityisesti punaviinin mahdollinen suojaava vaikutus sydänsairauksien riskin kannalta.

- Kyllä alkoholinkulutuksen vähentyminen näkyy tilastoissa positiivisesti. Jo vähentynyt kulutus vähentää erityisesti akuutteja terveyshaittoja. Jos trendi jatkuu samanlaisena, myös alkoholisairaudet alkavat pikkuhiljaa vähentyä. Ilmassa on tällaisia merkkejä, ja mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia kulutuslukuja, joita parin tulevan vuoden aikana saadaan, Kauhanen summaa.

Stakes kerää onnistuneimpia ehkäisytyön malleja

Stakes kerää loppuvuoden aikana parhaita paikallisia malleja alkoholihaittojen valtakunnalliseen ehkäisytyöhön.

Alkoholiohjelman alueellista tilaisuuksista ensimmäinen järjestettiin tänään Joensuussa. Alkoholihaittojen ehkäisytalkoisiin halutaan mukaan erityisesti kunnat ja järjestöt.

Tällä hetkellä alueelliset erot ovat erittäin suuria.

- Toisilla kunnilla on ollut ehkä enemmän panostusta ehkäisevään päihdetyöhön. Nyt yritetään saada riittävän hyvää ja laadukasta työtä joka puolelle, Stakesin kehittämispäällikkö Tuomas Tenkanen sanoo.

Lue myös:

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa