Mainos

Alkaako Microsoft rökittää Nokiaa omilla puhelimillaan?

Microsoftin huhutaan kehittävän omaa älypuhelinta.

Digitimesin saamien tietojen mukaan laitevalmistaja Pegatron alkaisi valmistaa Microsoftille Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmään pohjautuvia älypuhelimia.

Digitimesin lähteiden mukaan kyseisten laitteiden julkistus tapahtuisi ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Microsoftin omat puhelimet saattavat täten alkaa kilpailla yhtiön yhteistyökumppanien kanssa, joista Nokia on tärkein. Nokia puolestaan on pelannut kaikki korttinsa Microsoftin käyttöjärjestelmän varaan.

Muuttuneessa tilanteessa Nokialla ei enää välttämättä olisi erityisroolia Microsoftin Windows Phone -älypuhelinstrategiassa. Tällöin hehkutettu yhteistyö saattaisi muuttua Microsoftin ehdoilla sanelluksi kilpailuasetelmaksi.

Microsoft on vaatinut valmistajia käyttämään puhelimissa samaa käyttöliittymää, joten eri laitevalmistajat eivät pääse erottautumaan helposti. Microsoftin suunnitelma saattaakin täten kostautua kaikille osapuolille ikävällä tavalla.

Myös HTC ja Samsung ovat julkistaneet WP8-puhelimia, mutta kummallakin valmistajalla on vahva jalansija Googlen Android-puhelimissa.

Googlella on puolestaan erilainen lähestymistapa. Lähteiden mukaan Googlen tulevassa Nexus-mallistossa eri valmistajien laitteiden tekniset ominaisuudet ja ilme saavat poiketa toisistaan, kunhan mallit perustuvat viimeisimpään Android-järjestelmään.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.