Mainos

Jopa 20 ihmisen uskotaan kuolleen tulihelvetin päästyä irti säiliöaluksella: Tulipalo levisi tappavasti kahdella laivalla Kertshinsalmella – osa miehistöstä hyppäsi mereen paetakseen liekkejä

Kaksi Tansanian lipun alla purjehtinutta alusta syttyi tuleen maanantai-iltana Krimin lähellä Kertshinsalmessa. Jopa 20 ihmisen pelätään kuolleen tapauksessa, uutisoi STT.

Venäläiset pelastustyöntekijät yrittävät löytää useita merimiehiä, jotka hyppäsivät yli laidan pelastautuakseen liekeiltä, kertoo BBC News.

Onnettomuudessa uskotaan kuolleen jopa 20 ihmistä. Venäjän viranomaiset pelastivat 12 ihmistä ja löysivät 10 ruumista. 10 ihmistä on edelleen kateissa, eikä heidän uskota löytyvän elävinä. 

Tulipaloa seurannut räjähdys sai liekit leviämään

Polttoainetta kuljettaneen säiliöaluksen kerrotaan syttyneen tuleen ensimmäisenä. Tätä seurannut räjähdys aiheutti myös toisen aluksen syttymisen. Viranomaisten mukaan alukset seilasivat onnettomuuden sattuessa neutraaleissa olosuhteissa.

Tulipalo syttyi, kun polttoainetta siirrettiin aluksesta toiseen, kertovat Venäjän viranomaiset. Toistaiseksi kummankaan laivan kapteeniin ei ole saatu yhteyttä, kertoo AFP uutistoimisto.

Uhrilukua päivitetty klo 12.50.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja