Äidin toivo hiipuu - kadonneista kaksostytöistä ei jälkeäkään

Kolmen maan poliisit ovat jo useita päiviä etsineet Sveitsistä puolitoista viikkoa sitten kadonneita kuusivuotiaita kaksostyttöjä.

Sveitsin poliisi on haravoinut kodin lähimaastoja, ja Italian poliisi on tutkinut kaivoja ja vesisäiliöitä. Ei jälkeäkään Alessiasta ja Liviasta.

Etsintään osallistuva Ranskan poliisi kertoi tänään, että viimeiset varmat havainnot vaaleatukkaisista, silmälaseja käyttävistä tytöistä on tehty Ranskan Marseille'sta Korsikalle matkanneella lautalla. Naapurihytin asukas oli kuullut illalla lasten itkevän ja vähän myöhemmin hän oli nähnyt tytöt.

- Pikkutytöt olivat laivan leikkihuoneessa, kertoi ranskalaissyyttäjä Jacques Dallest todistajan havainnosta.

Myös kaksi muuta laivalla ollutta näki tytöt. Sen jälkeen jäljet häviävät tyystin.

Isä haki Alessian ja Livian sunnuntaina 30. tammikuuta. Lauttamatka alkoi päivä sen jälkeen, ja muutaman päivän päästä isä teki itsemurhan heittäytymällä junan alle Italiassa.

Mitä näiden päivien välillä tai isän itsemurhan jälkeen on tapahtunut, ei ole tiedossa.

Isä ei kestänyt avioeroa

Tyttöjen katoamisen taustalla oli vanhempien vaikea avioero, jota kanadalaissyntyisen isän oli vaikea kestää. Sveitsin poliisin mukaan mies ei kuitenkaan tiettävästi koskaan käyttäytynyt väkivaltaisesti italialaissyntyistä vaimoaan tai lapsiaan kohtaan.

Isä poimi tytöt mukaansa leikkipaikalta. Katoaminen tuli ilmi seuraavana päivänä, kun isä ei vienyt tyttöjä kouluun, kuten oli luvannut.

Mies lähetti vaimolleen Marseille'sta postikortin, jossa kirjoitti, ettei voi elää ilman tätä. Miehen kotoa löytyi testamentti, jossa hän määräsi koko omaisuutensa vaimolleen ja tyttärilleen.

Tyttöjen etsintöjen venyessä niin perheen kuin etsijöidenkin toivo on alkanut hiipua.

- Pelkäämme pahinta, myöntää tyttöjen setä Valerio Lucidi.

Huoli kasvoi erityisesti sen jälkeen, kun tyttöjen äiti sai mieheltään 4 400 euron rahalähetyksen, jonka mies oli pannut postiin juuri ennen kuolemaansa.

- Enää ei voi olettaa, että isä olisi maksanut jollekulle siitä, että tämä huolehtisi tytöistä, Valerio Lucidi sanoo.

Syyttäjä Jacques Dallest on samoilla linjoilla sedän kanssa.

- On useita teorioita, ja surullisin on, että hän (isä) -- tappoi tytöt Marseille'n ja (Korsikan) Proprianon välisellä lauttamatkalla tai heti sen jälkeen.

(MTV3 - STT - AFP - TT)

Lue myös:

    Uusimmat