Aarniolle uusi virkarikossyyte

Helsingin huumepoliisin päällikkönä toiminut Jari Aarnio on saanut uuden virkarikossyytteen.   

Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan Jari Aarnio vaikutti yhdessä alaisensa kanssa siihen, että Pohjois-Savon poliisi lopetti erään huumejutun tutkinnan alkuvuodesta 2012. Tutkinta kohdistui naiseen, joka on nyt Aarnio-vyyhden yhteydessä saanut syytteet törkeistä huumausainerikoksista.  

Aarnio ja hänen alaisensa saavat syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Jutussa on epäiltynä myös poliiseja Kuopiosta. Heidän osaltaan syyteharkinta on kesken.  

Aarniota vastaan on jo aiemmin nostettu syytteet yhteensä 29:stä eri rikoksesta, joten syytteitä on nyt yhteensä 30. Aarnio kiistää kaikki väitetyt rikokset, kuten tekevät muutkin vyyhdessä syytetyt viisi poliisia.

Muutamia Aarniota koskevia rikosepäilyjä on yhä syyteharkinnassa. Ensi viikolla annetaan käräjäratkaisu jutussa, jossa Aarniota syytetään muun muassa lahjuksista seurantalaiteyhtiö Trevociin liittyvässä juttuhaarassa.

Tänään nostettu syyte käsitellään osana niin sanottua tynnyrihaaraa, jonka pääkäsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa niin ikään ensi viikolla. Tynnyrijutussa Aarniota syytetään muun muassa lähes tuhannesta kilosta hasista. 

Lue myös:

    Uusimmat