8 tieteellisesti todistettua tapaa pudottaa painoa

Smart Parenting -sivusto kokosi painonpudotusvinkit, joita kannattaa kokeilla. Nämä tavat ovat tieteellisesti todistettuja ja hyväksi todettuja.

1. Syö iso aamupala

Jos haluaa pudottaa painoa, kannattaa panostaa aamupalaan. Tutkimusten mukaan iso aamiainen auttaa painonpudotuksessa ja pienentää kolesterolia, riskiä sairastua diabetekseen ja vähentää sydäntauteja. Syö iso ateria aamulla ja pienennä aterioita iltaa kohden.

2. Vähennä lihansyöntiä

Lihassa on paljon proteiinia, josta on hyötyä painonpudotuksessa, mutta se myös sisältää runsaasti kaloreita. Esimerkiksi lohi tai katkaravut ovat myös hyviä proteiininlähteitä ja niissä on vähemmän kaloreita.

3. Juo kahvi mustana

Kahvi kannattaa juoda mustana sen sijaan, että tilaisi tapansa mukaisesti erikoiskahvin, jossa on sokeria ja kermavaahtoa.

4. Ole tarkkana lisättyjen sokereiden kanssa

Joskus saattaa syödä sokeria tietämättään. Joissain ruoissa on sokeria, vaikka ne eivät maistuisi ollenkaan makeilta. Tällaisia ruokia ovat esimerkiksi leivät, mausteet ja kastikkeet. Pidä huoli, että luet tuoteselosteet, jotta tarpeettomilta sokereilta välttyisi.

5. Vaihda vaalea leipä täysjyväleipään

Joidenkin tutkimusten mukaan täysjyväleipä auttaa polttamaan vatsanympärysrasvaa dieetin aikana.

6. Syö 30 grammaa kuituja joka päivä

Harvardin terveysjulkaisun mukaan kuidut auttavat laihtumaan. Lisäksi 30 grammaa päivässä muun muassa laskee verenpainetta.

7. Lisää mausteita ruokaan

Mausteisia ruokia ei kannata pelätä, sillä ne auttavat painonpudotuksessa. Kannattaa kokeilla esimerkiksi chiliä, inkivääriä, maustekurkumaa ja valkosipulijauhetta.

8. Urheile aamuisin

On helpompi sitoutua urheilemaan aamuisin. Jos päättää jättää urheilut iltapäivälle, todennäköisemmin myös keksii enemmän tekosyitä olla urheilematta.

Testaa myös hyvät treenivinkit:

Lähde: Smart Parenting 

Lue myös:

    Uusimmat