21-vuotiaan lenkkeilijätytön surmatutkinnassa läpimurto – 19-vuotias tunnusti teon

19-vuotias nuorukainen on tehnyt tunnustuksen Ruotsia kuohuttaneessa tapauksessa, jossa 21-vuotias Ida Johansson katosi juoksulenkin aikana ja hänet löydettiin myöhemmin kuolleena. Tapaus sattui elokuun alussa Upplands Väsbyssä.

19-vuotias mies on nyt tunnustanut tappaneensa Johanssonin. Mies oli tunnustanut teon heti kuulusteluissa. Tapauksesta kertoo muun muassa sanomalehti Aftonbladetin verkkosivut.

Teon motiivista ei ole vielä tietoa. Toistaiseksi ei ole myöskään mitään näyttöä, että 19-vuotias ja Johansson olisivat tunteneet toisensa aiemmin.

Ruotsin poliisi oli jahdannut Johanssonin surmaajaa jo kuukauden ajan ilman varteenotettavaa vihjettä. Sellainen kuitenkin saatiin loppujen lopuksi.

Vinkin mukaan lenkkeilyalueella oli samoihin aikoihin liikkunut noin parikymppinen nuorukainen. Myöhemmin myös DNA-testi paljasti, että mies oli ollut surmapaikalla.


Lue myös:

    Uusimmat