20-vuotiaat nuoret katosivat uudenvuodenyönä Iisalmesta, etsitään nyt vesistöstä – "Rikoksen mahdollisuutta ei ole poissuljettu"

Itä-Suomen poliisit on aloittanut maastoetsinnät kahden uudenvuodenyönä kadonneen iisalmelaisnuoren löytämiseksi. 20-vuotiaat nuoret nähtiin viimeksi uudenvuodenyönä puolen yön aikoihin Iisalmen keskustan alueella. 

Tutkinnanjohtaja Veli Pallonen Itä-Suomen poliisista kertoo, että etsinnät on poliisin omien tutkimusten perusteella päätetty laajentaa maastoetsinnöiksi. 

Rikoskomisario Esko Salo kertoo MTV Uutisille, että etsinnät ovat parhaillaan akuutissa vaiheessa. Etsintäalueena on vesistö. Salon mukaan tapauksesta annetaan vielä tänään tiedote. 

Pallosen mukaan tapauksesta on useita tutkintalinjoja avoinna, eikä rikoksen mahdollisuus ole poissuljettu.

– Tänään tutkinta on edennyt niin, että enää ei ole vahvaa epäilystä rikoksesta, mutta meillä on meneillään useita tutkintalinjoja. 

Pallosen mukaan katoamistapauksesta tekee erikoisen se, että kaksi ihmistä on kadonnut samaan aikaan. 

isä kertoi etsinnöistä ensimmäisenä kertoneelle Ilta-Sanomille, että on epätavallista, ettei poikaan saa puhelimella yhteyttä. 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja