19-vuotias brittinuori edelleen kateissa Teneriffalla – pojan äiti kertoo mahdollisesta uudesta näköhavainnosta

19-vuotias brittinuori katosi mystisesti Teneriffalla 0:46
Katso, miten oudosta tapauksesta on kyse.

Isobritannialaista Jay Slateria etsitään Teneriffalla jo kuudetta päivää. Lisäksi poliisit tutkivat mahdollista uutta näköhavaintoa, joka olisi tapahtunut noin kymmenen tuntia sen jälkeen, kun edellinen tiedossa oleva näköhavainto nuoresti oli tehty.

19-vuotias Jay Slater on ollut kadoksissa maanantaiaamusta lähtien Teneriffan saarella Espanjassa. 

Perjantaina Rural De Tenon kansallispuistoa suoritettiin etsintöjä 30 neliökilometrin kokoisella alueella, kertoo The Guardian. Lauantain aikana etsinnöissä on keskitytty myös kansallispuistossa sijaitsevaan noin 600 metriä syvään rotkoon, kertoo MailOnline.

Etsinnöissä käytetään hyödyksi muun muassa vuoripelastusyksiköitä, helikopteria, droneja ja koiria.

Katso video etsinnöistä: Brittiläistä Jay Slateria etsitään jo kuudetta päivää teneriffalaisesta kansallispuistosta

Brittiläisen Jay Slaterin etsinnät ovat jatkuneet kuudetta päivää Teneriffalla 0:54
Aluetta, johon Jay Slaterin etsinnät keskittyvät, paikalliset kutsuvat pahaksi maaksi.

Uutta näköhavaintoa tutkitaan

Pojan äiti, Debbie Duncan, uskoo poikansa joutuneen kidnapatuksi.

Hän kertoi MailOnlinelle poliisin tutkivan parhaillaan uutta vihjettä, jonka mukaan Jay olisi nähty kävelemässä eräällä tiellä ja istuutuvan penkille.

Näköhavainnon tekijän mukaan Jay olisi ollut kahden hieman epäsiistin oloisen miehen seurassa.

Poliisi ei ole vielä pystynyt vahvistamaan, että kyseessä olisi Jay. Jos havainto kuitenkin pitää paikkaansa, olisi kyseessä edellistä havaintoa noin kymmenen tuntia tuoreempi näköhavainto kadonneesta.

Viimeisin viranomaisten vahvistama näköhavainto pojasta on tehty maanantaina kello 8.15. Tuolloin hänet nähtiin kävelemässä Mascan kylän läpi.

Lue myös:

    Uusimmat