15-vuotias tyttö tilitti tunteitaan ampumahiihdon supertähden lopettamisesta – pian tapahtui jotain mykistävää

15-vuotias venäläistyttö Oksana Pintshuk tilitti alkuvuodesta tunteitaan ampumahiihdon supertähden Martin Fourcaden lopettamisesta. Siitä käynnistyi yllättävä tapahtumaketju, jonka myötä hän päätyi Fourcaden kirjan kuvittajaksi.

Pintshuk kertoo alkaneensa katsoa ampumahiihtoa joulukuussa 2018. Hän kiinnitti heti huomiota Fourcadeen, tykästyi tämän kilttiin luonteeseen ja ryhtyi kannustamaan ranskalaista joka kisassa.

Pintshukille olikin kova paikka, kun Fourcade päätti lopettaa uransa viime kauteen. 

– Kun Martin lopetti uransa, tein piirroksen, jossa hän kiittää yleisöä tuesta. En pitkään aikaan saanut uutista pois mielestäni ja itkin, hänen päätöksensä ei ollut helppo. Kirjoitin kirjeen ajatuksistani hänen lopettamisestaan, Pintshuk kertoi venäläiselle Match TV:lle.

Viikkoa myöhemmin Pintshuk yllättyi. Fourcade oli löytänyt venäläistytön Instagram-tilin ja kirjoittanut ehdotuksen yhteistyöstä: Pintshukista voisi tulla idolinsa kirjan kuvittaja. Hän saisi mahdollisuuden tehdä unelmatyötään.

– Olin täysin sokissa. Sitä on mahdoton kuvailla.

– Ensimmäiseksi kerroin tästä vanhemmilleni. Käteni tärisivät jännityksestä. Vanhempani sanoivat olevansa todella iloisia puolestani, ja tämä oli hienoa myös heille. 

"Olen uskomattoman ylpeä"

Pintshuk aloitti työskentelyn Fourcaden kirjan kuvituksen parissa huhtikuussa ja keskusteli jokaisesta kuvasta Fourcaden kanssa viestitse. Fourcade esitti toivomuksensa ja Pintshuk teki sen mukaan viilauksia.

Pintshukilla meni lopulta noin 4,5 kuukautta, kunnes kirjan kuvitus oli valmis.

– Se oli hyvin vaikea ja aikaa vievä prosessi, mutta olen uskomattoman ylpeä lopputuloksesta, Pintshuk sanoi.

Fourcaden kirja Un dernier tour de piste (suomeksi Viimeinen kierros radalla) on määrä ilmestyä syyskuun lopussa. Fourcaden aiempi elämäkerta julkaistiin vuonna 2018, kun hän vielä kilpaili.

Fourcade, 32, voitti huimalla urallaan viisi olympiakultaa ja 13 maailmanmestaruutta ja vei historian ensimmäisenä ampumahiihtäjänä maailmancupin kokonaiskilpailun seitsemän kertaa peräkkäin nimiinsä.

Lue myös:

    Uusimmat