Kira pelästyi: Vieras ääni radiopuhelimessa sai pakenemaan kotoa
Leluradiopuhelinten kantama on tyypillisesti joitain kymmeniä metrejä.
Varsinais-Suomessa Salossa asuva Kira säikähti, kun pari viikkoa käyttämättä olleista leluradiopuhelimista alkoi yhtäkkiä kuulua tuntemattoman henkilön puhetta.
– Välillä tuli aivan kirkkaita lauseita, mistä sai ihan selkeästi selvää, mutta suurimmalta osin se oli sellaista ihmeellistä jokellusta, Kira kertoo MTV Uutisille puhelimitse.
Kira kertoo asuvansa jumalan selän takana, mutta melko lähellä moottoritietä. Hän arvelee, ettei puhe voinut olla peräisin esimerkiksi rekkaliikenteestä, sillä sitä kuului kuitenkin jonkin aikaa.
Lue myös: Kettu näpisti Sadun koiravainaan pedin ja lelut uusiokäyttöön – "Syyllinen löytyi videolta"
Lähimmät naapuritkin on Kiran mukaan suljettu pois epäilyistä.
Kyseisten leluradiopuhelimien kantama on myyntitietojen mukaan joitain kymmeniä metrejä. Kiran mukaan hän pystyi myös keskustelemaan toisessa päässä olleen henkilön kanssa.
– Vastasin hänelle, että mitä sinulle kuuluu, niin hän vastasi, että hyvää kuuluu.
Taajuudet yhteiskäytössä
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin erityisasiantuntija Mikko Rintala arvelee MTV Uutisille sähköpostitse, että kyseiset leluradiopuhelimet ovat luvasta vapautettuja radiopuhelimia.
– Näille on osoitettu tietyt radiotaajuudet, jotka ovat kaikkien vastaavia luvasta vapaita radiolähettimiä käyttävien yhteiskäytössä, Rintala kertoo.
Luvasta vapautetuissa radiopuhelimissa voi kuulua myös jonkun muun puhetta kuin vain sen, jonka kanssa on tarkoitus puhua.
– Noilla radiopuhelimilla kantama on tyypillisesti lyhyt, jolloin tämän tyyppistä ylikuulumista ei välttämättä aina tapahdu, mutta jos lähistöllä sattuu olemaan joku muu käyttäjä samoilla taajuuksilla, niin se on mahdollista, Rintala lisää.
Rintala kertoo, että esimerkiksi metsästyksessä käytetään yleisesti myös luvasta vapautettuja radiopuhelimia, mutta näissä on yleensä eri taajuudet ja isommat lähetystehot kuin leluissa.
Kira kertoo nukkuneensa muutaman yön muualla tapauksen vuoksi.
– Sen verran hämmentävä asia, että sammuneista radiopuhelimista alkaa yhtäkkiä kuulua tuntemattoman ihmisen ääni.
Katso jutun alussa olevalta videolta, mitä radiopuhelimista kuului.
Uusimmat
-
08:29
Leijonien ykköstähti vastasi viimein huutoon – Olli Jokiselta lupauksia antava huomio: "Nyt oli hyvä"
-
08:04
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
08:00
Tässä ovat Veitola.doc-sarjan toisen kauden aiheet
-
07:48
Suora lähetys kello 10.55: Timo Vornanen palaa eduskuntaan
-
07:45
Suora lähetys kello 9: Hallitus kertoo käännytyslakiesityksestä
-
07:41
Puikula-ruisleipä muuttui yllättäen
-
07:39
Jesse Puljujärvi käynnisti härdellin – Tanskan maalivahti räkätti, kun Leijonat-pelaajaa kohdeltiin kovalla kädellä
-
07:20
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin erikoinen takaisku saa kritiikkiä asiantuntijoilta: "Tämän kaltaista asiaa ei todella pitäisi voida tapahtua"
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
Lataa lisää