Ylellinen vadelmavaahtotorttu
Tätä ihanaa torttua ei tarvitse paistaa, vaan se jähmettyy jääkaapissa. Muista vain ottaa se esiin hyvissä ajoin ennen tarjoilua.
Ainekset
- Kuudelle-kahdeksalle
Pohja
- 100 g voita
- 250 g digestive-keksejä
Täyte
- 5 liivatelehteä
- 400 g vadelmia, tuoreita tai pakastettuja
- 2 rkl sitruunamehua
- 3 dl tomusokeria
- 2 munanvalkuaista
- 2 dl kuohukermaa
Koristeluun
- 1 tl voita
- mantelilastuja
- 2 rkl mustaherukkahyytelöä
- 10 tuoretta vadelmaa
Valmistusohje
1. Sulata voi ja sekoita se murskattujen keksien kera. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan ja sulata ne sitten miedolla lämmöllä. Soseuta vadelmat. Vatkaa vadelmasose, sitruunamehu ja tomusokeri, lisää sulatetut liivatteet samalla vatkaten.
2. Vatkaa kerma paksuksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele kaikki vadelmapyreeseen. Kaada taikina vuokaan ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi.
3. Ota torttu jääkaapista n. 20 minuuttia ennen tarjoilua. Paahda mantelilastut voissa ja pistele ne tortun ympärille. Asettele vadelmat tortun päälle ja sekoita hyytelö pehmeäksi, penslaa kakku hyytelöllä.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti