Veera Rusasen erilaiset sämpylät

Itseleivottuja, uunituoreita sämpylöitä ei voita mikään. Makuja-kokki Veera Rusasen ohjeilla loihdit perustaikinasta maukkaita variaatioita.

Perustaikina

  • 0,5 l vettä
  • 50 g hiivaa
  • 2 rkl siirappia
  • 0,5 tl suolaa
  • 12-15 dl sämpyläjauhoja

Tomaattisämpylät

  • 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja soseutettuna

Pähkinä-siemensämpylät

  • 2 dl pähkinäsekoitusta
  • 1 dl siemensekoitusta

Yrttisolmut

  • 0,5 dl silputtuja yrttejä (rosmariinia, timjamia, oreganoa)
  • 0,5 dl oliiviöljyä

Valmistusohje

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi ja suola. Alusta jauhot taikinaan 1-2 desilitraa kerrallaan. Vatkaa taikinaa puuhaarukalla jauhojen lisäämisen alkuvaiheessa. Kun taikina on liian paksua puuhaarukalla sekoitettavaksi, siirry vaivaamaan käsin tai yleiskoneen taikinakoukulla. Lisää jauhoja niin kauan kuin se on tarpeen. Jauhojen määrä riippuu käyttämistäsi lisukkeista. Taikinasta pitää tulla pehmeää. Aluksi taikina tarttuu käsiin, mutta irtoaa vaivattaessa. Vaivaa käsin 10-12 minuuttia, koneella 3-5minuuttia.

Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa liinalla peitettynä 1-1,5 tuntia. Alusta kohonnut taikina jauhotetulla alustalla ja leivo siitä kaksi pitkää tankoa. Leikkaa tangot n. 20 yhtä suureksi palaksi ja leivo paloista haluamasi muotoisia sämpylöitä. Kohota leivonnaisia pellillä liinalla peitettyinä vielä puoli tuntia ja paista 225-asteisessa uunissa kunnes sämpylät ovat kauniin värisiä.

Tomaattisämpylät: Tee kuten perustaikina, mutta lisää tomaattisose taikinaan kun olet sekoittanut siihen noin 8 dl jauhoista.

Leivo pyöreitä sämpylöitä ja anna kohota liinalla peitettyinä n. puoli tuntia. Leikkaa kohonneisiin sämpylöihin ristiviilto. Pirskottele sämpylöille kylmää vettä ja paista 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Voit laittaa uunin pohjalle metallisen astian, johon kaadat kylmää vettä muutaman kerran paiston alkuvaiheessa, näin sämpylöihin tulee rapea kuori.

Pähkinä-siemensämpylät: Tee kuten perustaikina, mutta lisää pähkinät ja siemenet jo ennen jauhoja.

Vuoraa puhtaat lasittamattomat kukkaruukut leivinpaperilla. Jaa pyöritetyt sämpylät kukkaruukkuihin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Yrttisolmut: Tee kuten perustaikina, mutta lisää yrtit taikinaan jo ennen jauhoja. Lisää öljyä vasta kun olet lisännyt kaikki jauhot.

Leivo taikinasta n. 15 cm pitkiä tankoja ja kierrä ne solmulle. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!