Marinoidut munakoisot – Teresa Välimäen helppo suosikkiresepti

marinoidutmunakoisot
Le Keittokirja

Marinoitu munakoiso koukuttaa happaman raikkaalla maullaan. Ohje on kokki Teresa Välimäen käsialaa ja julkaistu Le Keittokirja -teoksessa (Readme 2020). Kuva: Hanna Hurtta.

Ainekset

  • 2 keskikokoista munakoisoa
  • 1 tl suolaa
  • tilkka tai pari oliiviöljyä

Marinadi

  • 1 dl oliiviöljyä
  • 2 limetin mehu
  • 3 rkl riisiviinietikkaa
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 1 dl tuoretta minttua hienonnettuna
  • (½ dl tuoretta korianteria hienonnettuna)
  • 1 tl chililastuja
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl hunajaa

Valmistusohje

Marinoidut munakoisot valmistuvat näin:

  1. Viipaloi munakoisot noin 1 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet leivinpaperilla peitetyille uunipelleille ja ripottele pinnalle suola. Anna itkettyä noin 15 minuuttia. Painele pinnat kuivaksi talouspaperilla.
  2. Pirskottele viipaleille tilkka oliiviöljyä ja paahda munakoisoviipaleita 220-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia, tai kunnes ne ovat saaneet kunnolla väriä.
  3. Sekoita sillä välin marinadin ainekset isossa kulhossa keskenään. Nostele uunista tulleet kuumat munakoisoviipaleet marinadin joukkoon ja kääntele niin, että maut sekoittuvat hyvin. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa.

Marinoidut munakoisot säilyvät jääkaapissa tiiviissä astiassa säilytettynä noin 5 vuorokautta.

Resepti: Teresa Välimäki, Le Keittokirja (Readme 2020)

Kuva: Hanna Hurtta

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.