Kuppikakut banaanisella taikinalla Viivi Pumpasen kanssa
Nämä kuppikakut leivottiin yhdessä Viivi Pumpasen kanssa. Kuppikakut on kätevää leipoa, ja banaani tekee taikinasta hyvin säilyvän.
- Ruokavalio: Kasvisruoka
16 keskikokoista tai 12 isoa leivosta, "Kaikkea 2" -taikina
- 2 dl Myllyn Paras Hiivaleipäjauhoja tai Karkea Vehnäjauhoja
- 2 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita
- 2 rkl Myllyn Paras Kauraleseitä
- 2 dl tummaa ruokokidesokeria tai fariinisokeria
- 2 tl kanelia tai piparkakkumaustetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 dl survottua banaania
- 2 munaa
- 2 dl juoksevaa (pullo)margariinia tai rypsiöljyä
- 2 dl kevyt kermavalmistetta
Kuorrutus
- 100 g valkosuklaata
- 100 g tuorejuustoa
- 1 tl vaniljasokeria
- 1 dl tomusokeria
- (muutama tippa punaista elintarvikeväriä)
Koristeluun
- nonparelleja
Valmistusohje
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää loput aineet ja sekoita sen verran, että taikina on tasaista.
Jaa taikina muffinivuokiin, esimerkiksi tukeviin paperi- tai foliovuokiin tai silikonivuokiin. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15–20 minuuttia muffinien koosta riippuen.
Valmista kuorrutus. Sulata suklaa, ota pois liedeltä tai mikrosta ja sekoita joukkoon huoneenlämpöinen tuorejuusto ja tomusokeri, mausta vaniljalla. Värjää seos halutessasi elintarvikevärillä. Levitä kuorrutus heti lämpimänä jäähtyneiden kakkusten päälle, koristele nonparellein heti.
Vinkki: Käytä tarvittaessa laktoosittomia tai vähälaktoosisia maitovalmisteita.
Vinkki: Hiivaleipäjauhoilla saat taikinasta tummempaa ja kuitupitoisempaa, myös kaurahiutale ja -lese sopivat
taikinaan mainiosti.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy
Kuva: SuomiTV/Heidi Matikainen
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Eemeli Väyrysen lohikeitto
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Kaalilaatikko – Pirjon paras resepti, johon sinäkin rakastut
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät