Pekka Pouta sai karmeaa kahvia Kaustisella ja se jäi ikuisiksi ajoiksi mieleen – kerro oma kauhukokemuksesi
Pekka Pouta jakoi oman kamalimman kahvikokemuksensa. Kerro meille omasi!
Kansainvälistä kahvipäivää vietettiin jälleen lokakuun alussa. Kahvi on suomalaisille erityisen rakas juoma, ja parhaimmillaan kahvin nauttiminen onkin ihana elämys. Aina kahvikokemukset eivät kuitenkaan mene putkeen, ja sumppi saattaa olla kaikkea muuta kuin herkullista.
"Huonoin kahvikokemukseni on makumuisto 30 vuoden takaa"
Meteorologi Pekka Pouta muisteli MTV Uutiset Livessä omaa "kauhukahvikokemustaan" vuosien takaa.
– Älysin, että en muista niitä parhaita kahveja ja parhaita kahvikokemuksia, mutta huonoimmat ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi mieleen. Huonoin kahvikokemukseni on makumuisto 30 vuoden takaa, Pouta kertoi.
Poudan makumuisto on peräisin Huomenta Suomen kesäkiertueelta 1990-luvulta. Kahvia tarjoiltiin tuolloin meteorologille Kaustisella.
– Se oli mullistava elämys. Sellainen käänteentekevä elämys ja hetki.
Kuuntele videolta Pekka Poudan kamala kahvikokemus ja kerro meille alla olevassa kyselyssä omasi!
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ylioppilaslakkipikkuleivät – Sarin upeat keksit ylioppilasjuhliin
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät