Lohikeittoa nopeasti ja halvalla: Jessen soppa maksaa alle kaksi euroa annokselta

lohikeitto-2
Kalakeittoa voi tehdä myös edullisesti, kun hyödyntää pakastealtaan tuotteita. Pro Kala ry

Talvipakkasilla maistuu kalasoppa! Nappaa keittiöammattilaisen vinkit edullisen ja maistuvan keiton kokkaamiseen. 

Vinkkasimme MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla tammikuussa keskitalven suuren kalaherkun, mateen, sesongista. Made on vähäruotoinen ja herkullinen turskakala, josta valmistetaan perinteisesti esimerkiksi keittoa. 

Kalakeittopäivää vietetään tänä vuonna tiistaina 6. helmikuuta, ja tavoitteena on laittaa suomalaisten kattilat porisemaan.

Nyt lusikkansa kalasoppaan heittää myös Pro Kala ry. Kalayhdistys vinkkaa lähestyvän kansallisen kalakeittopäivän kunniaksi, miten kotona saa tehtyä hyvää kalakeittoa edullisesti. 

Halvempaa soppaa pakastekalaa hyödyntämällä

Turkulainen keittiömestari Jesse Söderlund paljasti kalayhdistykselle omat kalakeittokikkansa ja ideoi yhteensä kolme erilaista kalasoppareseptiä. Söderlund ideoi keitot maku edellä, mutta tarkalla budjetilla. Tavoitteena oli, että jokaisen keiton ainekset maksavat noin kymmenen euroa. Kun kustakin keitosta tulee noin kuusi annosta, on yhden annoksen hinta alle parin euron tuntumassa.

Söderlund on hyödyntänyt kalakeitoissa pakastekalaa joko sellaisenaan tai yhdistämällä tuoreen kalan kanssa. Kalayhdistys muistuttaa pakastekalan olevan varsin edullista, eikä siitä tule hävikkiä. 

– Pakastekala on yleensä aika tiivistä kalaa, joten se kestää hyvin keittämistä ja hauduttamista, eikä mene niin helposti rikki kuin tuore, kertoo Söderlund tiedotteessa.

– Kun keiton tekee pakastekalasta, kannattaa kalaliemen olla vahvaa ja hyvänmakuista, silloin päästään parhaaseen lopputulokseen.

Jessen nopea lohikeitto

– Mitä nopeammin valmista, sen parempi – se on tämän keiton idea. Ainekset vain kattilaan kiehumaan työpäivän jälkeen ja pian keitto onkin jo valmis! Söderlund vinkkaa tiedotteessa.

Kokin mukaan keiton makua voi säädellä lisäämällä tai vähentämällä tillin ja kylmäsavulohen määrää. Keittoon voi hyödyntää myös pakastekasviksia maun mukaan. 

– Kun haluat keittoon vähän ekstraa, valmista sen pinnalle tilliöljyä.

Nopea lohikeitto
(kuudelle)

1 l vahvaa kalalientä (kalafondi + vesi)
100 g kylmäsavulohta
750 g keittojuureksia (pakaste)
3 dl kermaa
2 rkl Maizena-maissitärkkelystä
300 g lohikuutioita (pakaste)
1 ruukku tilliä
1 dl öljyä

1. Valmista kalaliemi kalafondista yhdistämällä litra vettä ja ½ dl kalafondia. Laita liemi kattilaan, lisää keittojuurekset. Kiehauta.
2. Sekoita Maizena kerman joukkoon ja lisää se keittoon. Lisää kalakuutiot, keitä rauhallisesti 10 minuuttia.
3. Hienonna tilli ja lisää puolet siitä kattilaan. Lisää keittoon myös suikaloitu kylmäsavulohi.
4. Valmista tilliöljy: kaada kulhoon desi öljyä ja lisää joukkoon ½ ruukkua tilliä, sekoita tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella täydellä teholla minuutin ajan.
5. Annostele keitto kulhoihin ja lisää pinnalle tilliöljyä.

Vinkki: Voit korvata keittoon tulevan tillin myös hienonnetulla ruohosipulilla tai kevätsipulin varsilla.

Lähde: Pro Kala ry

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.