Brittihovin Lady Gabriellan aviomies Thomas Kingston kuoli äkillisesti 25. helmikuuta. Nyt hänen kuolinsyynsä on selvinnyt.
Brittien kuninkaallisen perheen Lady Gabriellan aviomiehen Thomas Kingstonin kuolinsyy on selvinnyt. Kuolemansyyntutkintatoimiston tiedottaja on vahvistanut Peoplelle, että kuolinsyy on traumaattinen vamma päässä. The Telegraph kertoo, että Kingston kuoli itsemurhan seurauksena 45-vuotiaana vanhempiensa kotona Cotswoldissa 25. helmikuuta.
Kuolemasta ilmoitettiin tiedotteessa pari päivää myöhemmin 27. helmikuuta. Vaikka kuolinsyytä ei tuolloin paljastettu, ilmoitettiin, että sitä ei pidetä epäilyttävänä, eikä siihen liity muita osapuolia.
The Telegraphin mukaan Gloucestershiren vanhempi kuolinsyyntutkija Katy Skerrett kertoi, että Kingston söi lounasta vanhempiensa kanssa ennen kuin hänen isänsä vei heidän koiransa kävelylle. Palatessaan kävelyltä Kingston ei ollut talossa.
Sky Newsin kirjeenvaihtaja Dan Whiteheadin X:ssä julkaiseman viestin mukaan Kingston löydettiin lukitusta ulkorakennuksesta katastrofaalisen päävamman kanssa ja paikalta löytyi ase.
Peoplen mukaan tutkintaa on lykätty myöhempään ajankohtaan.
Kingstonin vaimo Lady Gabriella on edesmenneen kuningatar Elisabetin serkun, Kentin prinssi Michaelin, tytär.
Kingston ja Lady Gabriella menivät naimisiin toukokuussa 2019 Windsorin linnassa vain vuosi sen jälkeen, kun prinssi Harry ja herttuatar Meghan olivat solmineet avioliiton. Harry oli vieraana häissä, ja hän esiintyi yllättäen vain viikkoja poikansa Archien syntymän jälkeen yhdessä kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin kanssa.
Kingston työskenteli pääomasijoitusyhtiö Devonport Capitalin johtajana ja on aiemmin toiminut muun muassa panttivankineuvottelijana Irakissa.
Lähde: People
Juttua muokattu 13.3. klo 10.36: Tarkennettu, että kuolinsyy on vamma päässä, eikä haava päässä.
Uusimmat
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:45
Sää näyttää "enemmän kesältä", sanoo Pekka Pouta
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
Lataa lisää