Suuri joukko suomalaisia musiikkialan ammattilaisia allekirjoitti tammikuussa vetoomuksen, jossa vaadittiin Israelin sulkemista ulos Euroviisuista.
Suomessa yli 1 500 musiikkialan ammattilaista kehottaa suomalaisia boikotoimaan tällä viikolla järjestettäviä Euroviisuja. Asia ilmenee musiikkialan ammattilaisten Ylelle osoittamasta avoimesta kirjeestä, joka julkaistiin maanantaina.
Allekirjoittajat perustelevat boikottia Israelin osallistumisella laulukilpailuun. Allekirjoittajien mukaan kyseessä on reaktio Israelin tekemään palestiinalaisten joukkomurhaan ja nälkiinnyttämiseen Gazassa.
Israelia syytetään kansanmurhasta kansainvälisessä tuomioistuimessa. Etelä-Afrikka nosti kanteen Israelia vastaan joulukuussa.
Kisaboikottiin kannustavat musiikkialan ammattilaiset sanovat kirjeessään, että Israelin osallistuminen viihdekisoihin pitää yllä maan myönteistä julkisuuskuvaa.
– Israelin toimet ovat mahdollisia nimenomaan länsimaiden aseellisen, taloudellisen ja henkisen tuen ansiosta, kirjeessä sanotaan.
Avoimen kirjeen takana ovat samat musiikkialan ammattilaiset, jotka allekirjoittivat Ylelle tammikuussa toimitetun vetoomuksen Israelin sulkemiseksi ulos Euroviisuista.
Uusimmat
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
Lataa lisää